Lappajärven koronatilanne ei ole vielä rauhoittunut. Viikonlopun aikana Järvi-Pohjanmaalla todettiin yhteensä yhdeksän uutta koronatartuntaa, joista suurin osa liittyy Lappajärven tartuntaketjuun. Yksi koronatapaus oli Alajärvellä ja peräisin muualta maakunnasta.

Järvi-Pohjanmaan perusturvan mukaan tällä hetkellä Etelä-Pohjanmaalla on runsaasti tartuntaketjuja ja käytännössä missä tahansa voi altistua koronavirukselle.

– Koko maakunnan asukkaiden on syytä noudattaa annettuja suosituksia, kuten esimerkiksi suositusta suu-nenäsuojuksen käytöstä, toteaa Järvi-Pohjanmaan pandemiajohtoryhmä.

Altistumispaikkoja listataan muun muassa kunkin seutukunnan terveyskuntayhtymän nettisivuilla.

Lue myös: Lappajärven laaja koronatartuntojen ketju sai alkunsa lasten yökoulusta: "Emme halua syyllistää ketään"

Rokotushaaste Järvi-Pohjanmaalla

Järvi-Pohjanmaan pandemiajohtoryhmä vetoaa kansalaisia ottamaan koronarokotteen. Se on käynnistänyt Alajärven, Lappajärven ja Vimpelin alueilla rokotushaasteen, jolla pyritään rokottamaan Järvi-Pohjanmaan alueella 460 uutta henkilöä marraskuun aikana.

Pandemiajohtoryhmä kannustaa levittämään haastetta eteenpäin niin yrityksissä kuin yhteisöissä.

Etelä-Pohjanmaalla on edelleen maan keskiarvoa matalampi rokotuskattavuus. Yli 12-vuotiaista eli rokotusikäisistä vasta 75 prosenttia on saanut kaksi rokotetta. Koko maassa luku on noin 79 prosenttia.

Etelä-Pohjanmaalla useita karanteeneja

Etelä-Pohjanmaan koronatilanne on edelleen pysynyt heikkona. Tiistaina maakunnassa todettiin 20 uutta tartuntaa. Ilmaantuvuus on 161 tartuntaa sataatuhatta kohden viimeisen parin viikon aikana.

Lue myös: Etelä-Pohjanmaan tartuntatilanne synkkä – koronanyrkki ei silti kiristänyt ohjeistuksiaan

Karanteenissa on tällä hetkellä koululuokkia eri puolilla maakuntaa, kuten Karijoella, Alavudella, Soinissa, Kauhavalla ja Lappajärvellä.

Seinäjoen keskussairaala on joutunut sulkemaan yhden leikkaussalin ja miettimään vaihtoehtoja, kuinka varmistetaan riittävät resurssit koronapotilaiden hoitoon.

Koronauutisointia voit seurata tarkemmin täältä.