Varsinais-Suomessa otettiin viime viikolla yli 2 600 kappaletta ensimmäistä koronarokoteannosta. Määrä on nopeutunut aikaisempaan, arvioi Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin koronanyrkki.
Viikko sitten oli 53 000 12 vuotta täyttänyttä asukasta, joilla ei ollut yhtäkään rokotetta. Nyt luku on laskenut 50 000:een.
Rokotekattavuus on siten myös noussut. Yli 12-vuotiaiden rokotuskattavuus on ensimmäisen annoksen osalta 86,5 prosenttia Varsinais-Suomessa ja toisen annoksen osalta 77,4 prosenttia.
Myös koronatartuntojen määrä on rauhoittunut viime viikkojen jäljiltä. Koronanyrkin mukaan tähän vaikuttaa erityisesti Meyer Turun telakan tartuntatapausten lasku. Koronanyrkin mukaan tämä on laskenut vieraskielisten koronailmaantuvuutta nopeasti.
– Epidemia on Varsinais-Suomessa vieläkin rokottamattomien ja vieraskielisten epidemia, VSHHP:n tartuntataudeista vastaava lääkäri Esa Rintala muistuttaa silti tiedotteessa.
Myös sairaalakuormitus on pysynyt edelleen varsin korkeana.
– Tällä hetkellä on koronan takia 12 potilasta hoidossa Tyksissä, joista alle viisi on tehohoidossa. Yksittäisiä kuolemantapauksia on myös ollut Varsinais-Suomessa viime aikoina, VSHHP:n tiedotteessa kerrotaan.