Pirkanmaan yleinen maskisuositus jatkuu ennallaan, kerrotaan Pirkanmaan alueellisesta pandemiaryhmästä.

Kouluissa maskeista voidaan luopua viikon kuluttua siitä, kun 12–15 -vuotiailla oppilailla on kunnassa ollut mahdollisuus saada kaksi rokotetta. Kunnat tiedottavat kouluille ajankohdasta, jolloin maskeista voidaan luopua.

Ensimmäisiä koronarokotuksia otettiin viime viikolla Pirkanmaalla noin 1300 enemmän kuin edellisviikolla. Ensimmäisen rokotuksen on saanut nyt 86 prosenttia yli 12-vuotiaista pirkanmaalaisista. Molemmat rokotukset on saanut 76 prosenttia yli 12-vuotiaista.

Aivan heti loppua ei pandemialle näy.

– Korona on vieraanamme talven ja varmasti keväänkin, arvioi Taysin johtajaylilääkäri Juhani Sand.

95 prosenttia vakavasti sairastuneista rokottamattomia

Tampereen yliopistollisen sairaalan erityisvastuualueella oli maanantaina sairaalahoidossa 33 ihmistä, joista kolme teho-osastoilla. Taysin erityisvastuualueeseen kuuluvat myös Etelä-Pohjanmaan ja Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirit. Taysissa potilaita on ollut noin kymmenen.

Viimeksi kuluneen neljän viikon aikana 95 prosenttia vaikeasti sairaista potilaista on ollut täysin rokottamattomia.

Seinäjoen keskussairaalassa on sairaalahoidossa parhaillaan kolme alle 20-vuotiasta koronan takia. Nuorin on 12-vuotias. Kaikki nuoret potilaat ovat rokottamattomia. Taysissa näin nuoria potilaita ei ole.

Ilmaantuvuusluku 123

Viime viikolla Pirkanmaalla todettiin 297 tartuntaa. Se on viitisenkymmentä vähemmän kuin edellisellä viikolla. Lähes kolme neljäsosaa tartunnoista on peräisin omasta perheestä.

Kahden viikon koronailmaantuvuus oli viime viikon päättyessä 123 tartuntaa 100 000 asukasta kohden. Ilmaantuvuudella tarkoitetaan tartuntojen määrää 100 000 asukasta kohden.

Myös rokotetut voivat sairastua, mutta vakavilta tautimuodoilta rokote suojaa hyvin. Ylilääkäri Jaana Syrjäsen mukaan rokotettukin tartuttaa tautia, mutta selvästi lyhyemmän aikaa ja virusta on myös vähemmän.

– Jos kaikki olisivat rokotettuja, epidemia sammuisi itsestään, Syrjänen sanoo.

Kaikki tiedot koronapandemian vaikutuksista Pirkanmaalla löydät päivittyvästä jutustamme.

Lue lisää:

Pop up -koronarokotuspisteellä käynyt Krista Hannula: "Tämä oli superkätevä ja pelastus" – rokotteen hakijoita on nyt jonoksi asti