Moni vieraskielinen, eli maahanmuuttajataustainen, on vielä ilman koronarokotusta Tampereella. Rokotuskynnystä halutaan nyt madaltaa, ja tästä syystä rokotuspiste jalkautuu Hervantaan. Kauppakeskus Duossa toimivassa SPR:n kohtaamispaikka Tampurissa rokotetaan ilman ajanvarausta tänä ja ensi viikon perjantaina, 1. ja 8. lokakuuta.
Hoitotyön päällikkö Birgit Aikio Tampereen kaupungilta toivoo, että Hervannan rokotustempaus helpottaa rokotuksen ottamista.
– Kun tutkimme, missä ryhmissä ja alueilla rokotuskattavuudessa on vielä puutteita, kyllä vieras- tai omakieliset erottuvat selkeästi. Tähän ryhmän kannattaa kohdentaa toimia, että saataisiin rokotuskattavuutta nostettua.
Yle kertoi toissa viikolla, että esimerkiksi Varsinais-Suomessa maahanmuuttajataustaiset sairastuvat nyt koronavirukseen ja sairaanhoitopiiri kehottaa erityisesti heitä ottamaan rokotuksen.
Birgit Aikion mukaan vieraskielisille ryhmille on kohdennettu Tampereella myös tiedotusta rokotuksista ja niiden turvallisuudesta. Perinteisten viestintätapojen eli lehti-ilmoitusten ja kaupungin nettisivujen lisäksi tiedotusta on suunnattu kokoontumispaikkoihin ja suoraan yhteisöihin yhteyshenkilöiden kautta. Viestinnällä on kumottu myös vääriä tietoja.
– On väitetty esimerkiksi, että koronarokotuksella olisi vaikutusta lisääntymisterveyteen. Me olemme kertoneet, että tämä ei pidä paikkaansa.
Matalan kynnyksen rokotuspiste Hervannassa on auki kello 11–18. Birgit Aikio uskoo että muutama sata ihmistä käy päivän aikana ottamassa rokotuksen.
Lisää Pirkanmaan uutisia Ylen nettisivuilla ja Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.