Jyväskylän MM-ralli alkaa huomenna. Kyseessä on juhlavuoden ralli, joka piti alun perin ajaa jo viime vuonna. Koronan takia viime vuosi jäi kuitenkin väliin ja tämänkin vuoden ralli siirtyi heinäkuun lopulta lokakuun alkuun.

– Nyt on tehty kaikki mikä tehtävissä on, odotellaan vain, että päästään aloittamaan, sanoo Toyotan rallitallin urheilutoimenjohtaja Kaj Lindström.

Pandemian vuoksi kansainvälinen autoliitto FIA ei anna avata Lutakon Huoltoparkkia yleisölle ja muutenkin alueella on tiukat rajoitukset.

– Rallin alueet on rajattu verkkoaidoilla, eli jos nyt joku sattuu tänne Lutakonaukiolle, niin saattaa siinä ralliauton nähdäkin, sanoo rallin kilpailunjohtaja Kai Tarkiainen.

– Pikkuisen nämä rajoitukset harmittavat. Jyväskylä on niin erityinen paikka, eikä nyt ehkä saada ihan sitä kansanjuhlan tuntua, joka täällä monesti on, sanoo WRC:n kansainvälisestä kuvasignaalista vastaava Tiina Lehmonen.

Autot ovat vielä ainakin näin aamutuimaan pressutelttojen suojassa.

– Telttojen seinät ovat alhaalla ihan vain siksi, että silloin teltassa on lämpöisempää, aika vilpoisa keli täällä on, Lindström sanoo.

Rallilla samat koronamääräykset ympäri maailmaa

Mutta millaisessa kuplassa ralliväki vetää Jyväskylän kilpailun läpi?

– Tiimit pysyvät omilla alueillaan, keskenään voivat olla ilman maskeja, mutta yleisillä alueilla maskien kanssa. Toimihenkilöt ovat omissa toimistoissaan, ja isommat palaverit vedetään etänä vaikka kaikki tässä samalla alueella ovatkin, Tarkiainen sanoo.

Rallin MM-sarja on kiertänyt koronaturvallisesti koko kauden ajan.

– Ihan tässä on turvallinen olo, kun kaikki pysyvät hyvin tarkkaan omissa kuplissaan, sanoo Lehmonen.

Toyotan Lindström sanoo, että koronaturvallisuuteen liittyvät järjestelyt ovat teettäneet runsaasti lisätyötä.

– Mutta turvallisuuden vuoksi se on tehtävä, sanoo Lindström.

Rallin pyörittäjiä myös koronatestataan aktiivisesti. Rovaniemen rallissa Tarkiainen sai tikun nenäänsä muistikuviensa mukaan viisi tai kuusi kertaa, Jyväskylässä hän on selvinnyt tähän mennessä yhdellä testillä.

Maailmalla reissaavalla Lindströmillä määrä on vielä selvästi suurempi.

– 70–80 koronatestiä. Nenä on auki.

Testejä on ennen maahantuloa ja maasta lähtiessä, samoin eri alueille akkreditointiin.

– Ja toki sitä haluaa itsensä testata ennen kuin palaa kotiin, sanoo Lehmonen.

Yle näyttää koko rallin livena Areenassa.

Voit keskustella aiheesta 1.10. klo 23.00 saakka.