Helsingin kaupunki kertoo käynnistäneensä uusia toimia eri väestöryhmien tavoittamiseksi erityisesti koronarokotuksiin liittyvissä asioissa.
Lähtökohtana on, että tietoa viedään sinne, missä ihmiset liikkuvat arjessa. Kaupungin mukaan tavoitteena on varmistaa, että esimerkiksi koronarokotuksia koskeva oikea tieto löytyy mahdollisimman helposti. Lisäksi luodaan paikkoja omankieliselle keskustelulle, jonka avulla voidaan oikaista rokotuksiin liittyviä virheellisiä tietoja.
Paremmalle tiedottamiselle on voimakas tarve: syyskuussa HUSin alueella jopa puolet sairaalahoidossa olevista potilaista on ollut muuta kuin suomea tai ruotsia äidinkielenään puhuvia. Sairaalahoitoa vaativien potilaiden määrä linkittyy suoraan rokottamattomien määrään.
Pop up -rokotuksia ja palveluneuvontaa
Pop up -rokotuspisteiden toiminta jatkuu vielä ensi viikon Itäkeskuksessa ja Kontulan metroasemalla. Pisteiltä saa tiedon lisäksi koronarokotuksen ensimmäisen sekä myös toisen annoksen.
Samalla kaupunki on käynnistänyt yhteistyössä Kide-säätiön kanssa vieraskielisen jalkautuvan koronaneuvonnan. Neuvojat kiertävät Helsingissä kohtaamassa rokotustietoa kaipaavia ihmisiä.
Lisäksi kaupungin neuvonta Helsinki-info on käynnistänyt pysyviä alueellisia toimenpiteitä ja monikieliset palveluneuvojat ovat tavattavissa kerran viikossa esimerkiksi Kontulan kirjastossa, Kanneltalolla ja Malmin kirjastossa.
Lue lisää:
Sairaaloiden koronapotilaista paikoin jopa puolet vieraskielisiä – HUSin Lehtonen: Tutun lääkärin välittämä tieto rokotuksista auttaisi