Lahdessa pidettäviin tapahtumiin on haettu ahkerasti koronatakuuta. Järjestäjä tai alihankkija voi hakea Valtiokonttorilta korvausta, jos esimerkiksi tapahtumatakuun piirissä oleva konsertti tai urheilukisa joudutaan perumaan tai pienentämään viranomaismääräysten perusteella.

Tapahtumatakuu on myönnetty kymmenille syksyllä 2021 järjestettäville tapahtumille Lahdessa. Muun muassa Toriklubi Oy on hakenut takuuta Möysän musaklubilla järjestettäville keikoille.

Kaupungin tapahtumayhtiö Lahti Events on hakenut jo korvausta kahden rajoitusten takia siirretyn kesätapahtuman kuluista. Toinen niistä oli motocrossin MM-osakilpailu, jonka piti olla Iitissä elokuussa, ja toinen maantiepyöräilytapahtuma, joka oli tarkoitus järjestää Lahdessa heinäkuussa.

Perutun tapahtuman kustannuksista on mahdollista saada tietyin ehdoin 85 prosentin korvaus. Tähän mennessä Valtiokonttori on myöntänyt tapahtumatakuuta koko maassa vajaan 129 miljoonan euron edestä. Korvauspäätöksiä on tehty parikymmentä.

Lisää Päijät-Hämeen uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.