Jyväskyläläisessä Heidi’s Bier Bar -ravintolassa on voinut viime viikonlopun aikana altistua koronalle. 10.9.2021 perjantai-illan ja 12.9.2021 sunnuntaiaamun välillä ravintolassa asioineita pyydetään seuraamaan vointiaan ja hakeutumaan vähäisistäkin oireista koronatestiin.

Jyväskylän tartuntataudeista vastaavan lääkärin Ilkka Käsmän mukaan ravintolaan on yhdistetty kuluneen viikon tartunnoista useita tapauksia. Muita ravintola-altistumisia ei ole tullut kaupungin tietoon.

– Tällä hetkellä on aika paljon tartuntoja kaiken kaikkiaan ja nyt on sattunut tuollainen onneton tapaus, että koronavirukselle altistumista on saattanut tapahtua yhdessä ravintolassa.

Käsmän mukaan ravintoloiden koronarajoitusten päättyminen ei ole näkynyt erityisesti kaupungin koronatartunnoissa. Tällä viikolla kaupungin koronatartuntamäärä on kuitenkin ollut hienoisessa kasvussa. Käsmän mukaan Jyväskylässä on kirjattu perjantaiaamuun mennessä tällä viikolla yhteensä 54 tartuntaa. Viime viikolla Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) kirjasi Jyväskylässä kaikkiaan 37 koronatartuntaa.

Korona leviää tällä hetkellä eniten nuorten aikuisten keskuudessa. Käsmän mukaan koronapositiivisissa korostuu erityisesti rokottamattomuus. Nuorten aikuisten rokoteaktiivisuus on ollut Jyväskylässä jo pitkään kaikista ikäluokista heikoin.

– 25–34-vuotiaat näyttäytyvät tilastoissa edelleen. He ovat selkeästi jäljessä rokotetahtia tällä hetkellä, Käsmä sanoo.