Joensuun kaupunki muuttaa voimassa olevaa kasvomaskisuositusta. Kaupunki poistaa ulkotapahtumille antamansa kasvomaskisuosituksen.

Kasvomaskin käyttämistä suositellaan kuitenkin yhä kaikissa yleisissä tiloissa sekä sisällä järjestettävissä tapahtumissa. Tapahtumiin liittyvät ohjeet on koottu Joensuun kaupungin verkkosivuille.

Joensuun kaupunki varautuu myös koronan jälkeiseen aikaan ja koronarajoitusten laajempaan purkamiseen. Kaupungin oman exit-suunnitelmaan laatiminen on aloitettu laajalla henkilöstökyselyllä.

– Haluamme saada henkilöstöltämme mahdollisimman paljon ajatuksia ja ehdotuksia kaupungin koronarajoituksien purkamisesta. Jokaisen työntekijän on mahdollista kertoa ehdotuksia, millä tavoin kaupunki voisi tukea työntekijöitä, kun siirrymme korona-ajasta kohti normaalimpaa arkea. Haluamme myös oppia tästä kaikesta ja ehdotuksia voi jättää hyvistä korona-ajan käytännöistä, joita voisimme soveltaa työssämme jatkossakin, toteaa kaupunginjohtaja Kari Karjalainen tiedotteessa.

Mikäli rokotukset etenevät ja valtakunnallisista rajoituksista päästään luopumaan, Joensuun kaupungilla on valmius purkaa omia linjauksiaan nopeastikin.

– Linjauksien purkamisessa haluamme varmistaa myös oman henkilöstömme toimintakyvyn, sillä pitkittynyt koronakriisi on varmasti kuormittanut henkilökuntaamme, Karjalainen lisää.

Lisää Pohjois-Karjalan uutisia Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.