Laukaassa kunnan sosiaalitoimistossa ja perheneuvolassa on ilmennyt korona-altistuminen.

Altistuksen takia sosiaalitoimisto ja perheneuvola on suljettu loppuviikon, 10. syyskuuta saakka.

Laukaan kunta kertoo tiedotteessaan, että sosiaalitoimiston ja perheneuvolan työntekijät palvelevat vain etäyhteyksin ja sovitut tapaamiset on siirretty tai hoidetaan etänä. Maskijakelu hoidetaan lähipäivät sosiaalitoimiston ovelta.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on kirjannut tänään yhden uuden koronavirustartunnan Laukaassa. Koko epidemian aikana testein vahvistettuja tartuntoja on kunnassa 207.

Laukaan lisäksi keskiviikkona Keski-Suomesta THL rekisteröi uusia koronatapauksia Muuramesta, Keuruulta ja Jämsästä. Koko maassa on todettu 8. syyskuuta 632 uutta tartuntaa.

Asukaslukuun suhteutettuna eniten tartuntoja Suomessa on kahdelta viime viikolta edelleen Helsingin ja Uudenmaan (243), Kainuun (206) ja Varsinais-Suomen (178) sairaanhoitopiireissä.

Vähiten tartuntoja on ollut Ahvenanmaan (17), Pohjois-Karjalan (24) ja Keski-Suomen (25) sairaanhoitopiireissä. Luvut ovat pyöristettyjä.