Lapin poliisilaitoksen tilastojen mukaan nuorten tekemästä ilkivallasta tuli ensimmäisenä koronavuonna normaalia enemmän ilmoituksia. Tänä vuonna tilastot ovat tasoittuneet, mutta edelleen tulee ilmi vahingontekoja, joista voi pahimmillaan aiheutua jopa henkilövammoja.

Vahinkoa on tehty esimerkiksi liikuntapaikoilla ja koulujen ympäristössä, muun muassa irrottamalla keinujen ruuveja ja jättämällä kaivojen kansia auki.

Lisäksi on esimerkiksi sotkettu paikkoja, kiipeilty katoilla ja rikottu sammutusvälineitä.

Lapin poliisilaitokselta on lähetetty koulujen kautta viestiä merilappilaisiin koteihin, jotta vanhemmat puhuisivat nuortensa kanssa ilkivallan seurauksista ja korvausvelvollisuudesta.

Vanhempi rikoskonstaapeli Marja Heikkinen Lapin poliisista muistuttaa, että vahinkojen korvausvelvollisuus koskee kaikenikäisiä.

– Joka vahingon tekee, vahingon joutuu korvaamaan. Siihen ei ole mitään ikärajaa. Siinä voi miettiä kuinka monella lapsella on rahaa korvata vahinkoja, Heikkinen huomauttaa.

Heikkinen toteaa myös, että kyse ei ole uudesta ilmiöstä. Keskustelua halutaan silti herättää, jotta edes tieto korvausvelvollisuudesta vähentäisi hölmöilyä.

Lisää Lapin uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.