Vaasan oppilaistoksissa syksyn opinnot ovat pikkuhiljaa käynnistymässä. Esimerkiksi Vaasan yliopiston lukuvuoden avajaisjuhla järjestetään tänään.
Joka syksy opiskelunsa aloittaville, eli niin sanotuille "fukseille" järjestetään ohjelmaa, jonka tarkoituksena on tutustua uuteen paikkakuntaan, opiskelijaelämään ja tietenkin toisiin opiskelijoihin.
Tänä vuonna tilanne on hyvin erilainen. Korona on pakottanut Vaasan yliopiston ylioppilaskunnan huomioimaan tartuntariski, ja miettimään miten tapahtumat voidaan järjestää koronaturvallisesti.
Vaasan yliopiston ylioppilaskunnan(VYY) hallituksen puheenjohtaja Elmo Nikulan mukaan tänä syksynä kaikki tapahtumat järjestetään ulkotiloissa. Opiskelijat on jaettu 50 oppilaan "rykelmiin", joissa niiden on määrä viettää koko fuksisyksy. Eli ajatuksena on, että ne eivät juurikaan kohtaisi muita opiskelijoita ryhmän ulkopuolelta.
– Jos tulee esimerkiksi korona-altistumisia, niin siinä vaiheessa tartuntaketjut ovat pienempiä ja ne ovat jäljitettävissä helpommin, jolloin karanteeniin voi laittaa vain tietty osa opiskelijoista.
Toimintatapoja on suunniteltu yhdessä Vaasan sairaanhoitopiirin kanssa. Myös testausta on lisätty, ja esimerkiksi kaiki tuutorit ovat käyneet koronatestissä ennen fuksisyksyn alkua.
Tulevaan lukuvuoteen lähdetään hyvin erilaisesta tilanteesta huin viime syksynä. Silloin takana oli koronan suhteen rauhallinen kesä, eikä esimerkiksi maskin käyttö vielä ollut vakiintunutta.
Nyt kesä on ollut huonompi, koronasta on variantteja liikkeellä ja ilmaantuvuusluku alueella on korkea. Toisaalta myös yhä useammalla opiskelijalla on rokotukset kunnossa ja maskien käyttö on yleistä.
Nikulan mukaan syksyn ohjelmaan on jouduttu puuttumaan, ja suunnitelmia muuttamaan koska isoa osa tavanomaisista ohjelmanumeroista ei voi koronaturvallisesti toteuttaa.
– Se on valitettavaa, mutta me ollaan sovellettu meidän käytäntöjä ja turvallisuus on ollut meillä tässä se prioriteetti kuitenkin.
Nuorille, uusille opiskelijoille on tärkeää hauskanpidon lisäksi tutustua opiskelukavereihin. Mutta koronaryppäitä ja viime syksyn kaltaisia laajoja karanteeneja ei haluta.
VYYn taholta tänä syksynä on panostettu sekä opiskelijoiden ja tuutoreiden informoimiseen. Tuutoreita on muun muassa kannustettu näyttämään esimerkkiä etteivät järjestäisi yksityisbileitä, tai liiku paikoissa missä koronan voi saada helposti.
– Toivotaan ja uskotaan että ohjeet on otettu vakavasti, kaikilla on kuitenkin nähneet mitä viime syksynä Vaasan alueella tapahtui ja me ei haluta että se toistuu, Nikula toteaa.