Koronarokotteen voi tällä viikolla mennä ottamaan ilman ajanvarausta Jyväskylässä (jyvaskyla.fi) ja Laukaassa (seututerveyskeskus.fi).

Jyväskylän kaupunki ja koulutuskuntayhtymä Gradia pystyttävät yhdessä kaikille avoimia koronarokotuspisteitä Gradian Jyväskylän kampuksille.

Rokotuspisteet on tarkoitettu vain ensimmäistä koronarokotettaan ottaville, eikä niissä anneta toista rokotetta. Aika tehosterokotukseen annetaan samalla käynnillä.

Laukaan terveysasemalla sata ensimmäistä kävijää voi huomenna tiistaina rokotuttaa itsensä ilman ajanvarausta. Terveysasemalla voi ottaa ensimmäisen rokotuksen tai tehosterokotteen, jos ensimmäisestä rokotuksesta on kulunut vähintään kahdeksan viikkoa.

Rokotettavaksi voi mennä, vaikka olisi jo varannut rokotusajan myöhemmälle ajankohdalle. Aiemmin varattu aika perutaan rokotuksen yhteydessä.

THL kirjasi viikonloppuna Keski-Suomessa yhdeksän uutta koronavirustartuntaa. Uusista tapauksista viisi todettiin Jyväskylässä, kolme Keuruulla ja yksi Äänekoskella.

Jyväskylän tartuntataudeista vastaava lääkäri Ilkka käsmä arvioi viikko sitten, että jos uusia tartuntaryppäitä ei ilmene, Jyväskylä voi palata epidemian kiihtymisvaiheesta rauhallisemmalle perustasolle.

Alueellinen tartuntatautien torjunnan johtoryhmä eli ns. Koronanyrkki tarkastelee Keski-Suomen koronatilannetta ja -rajoituksia jälleen tänään maanantaina.

Lue myös:

Jyväskylä vauhdittaa koronarokotuksia – ilman ajanvarausta pääsee rokotukseen monessa paikassa

Koronarokotteita uhkaa jäädä käyttämättä Laukaassa ja Keuruulla – näinä päivinä rokotuksia saa ilman ajanvarausta