Lapin työttömien määrä on palautumassa kohti tilannetta ennen koronapandemiaa. Lapin ely-keskuksen mukaan työttömiä oli heinäkuussa enää 700 enemmän kuin kaksi vuotta aiemmin ja saman verran kuin kolme vuotta aiemmin.
Kaikissa muissa Lapin kunnissa paitsi Utsjoella ja Rovaniemellä työttömiä oli vähemmän kuin viime vuoden heinäkuussa. Pelkosenniemellä, Ranualla, Tervolassa, Kemissä, Posiolla ja Kolarissa työttömiä oli jo vähemmän kuin kaksi vuotta sitten.
Myös työvoiman kysyntä on jatkunut vilkkaana. Metsä Fibren Kemin biotuotetehdashankkeen rakentamisvaihe näkyy avointen työpaikkojen määrässä ja työvoiman kysyntä on lisääntynyt myös palvelualalla.
Ely-keskuksen epävirallisen viikkoseurantatiedon mukaan työttömyyden väheneminen on jatkunut myös elokuussa.
Lisää Lapin uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.