Maanantaina on todettu 13 kainuulaisella koronatartunta. Tartunnat ovat pääasiallisesti Kajaanissa, muutama osuma on Sotkamoon.

Tartunnan saaneista 10 oli jo valmiiksi karanteenissa. Lisäksi Lapista Kainuuseen reilu viikko sitten siirrettyjen thaipoimijoiden keskuudessa on ilmennyt 12 uutta koronatartuntaa.

Kaikkiaan poimijoita tuotiin koronalle altistuneina tai siihen sairastuneina Kainuuseen 134 henkilöä. Tällä hetkellä eristyksessä eli koronaan sairastuneita on 34. Karanteenissa on reilu kymmenen henkilöä.

Lopuilta ovat karanteenit ja eristykset loppuneet. Poimijat on testattu Kainuussa kahdesti.

Koronaviruksen ilmaantuvuus Kainuussa on nyt 211 tartuntaa sataa tuhatta asukasta kohden viimeisen kahden viikon ajalta. Ilman marjastajia luku olisi 164.

Ennätysmäärä testejä

Viime viikolla koronatestejä tehtiin Kainuussa 3 604 kappaletta, se on koko pandemian aikainen ennätysmäärä. Edellisellä viikolla tehtiin myös ennätys, se oli silloin vielä 2 866 kappaletta. Viime viikolla tehdyistä testeistä positiivisia oli 2,7 prosenttia. Kainuun testiviive on tällä hetkellä noin vuorokauden verran koronatesteissä.

– Määrä on iso, kun vertaa sitä tehtyjen testien määrään, summaa Kainuun soten pandemiapäällikkö Olli-Pekka Koukkari positiivisten testien osuutta.

Tiistaina on koolla koronanyrkki, jonka päätettävien asioiden listalla ovat ainakin Pohjois-Suomen aluehallintovirastolle esitettävät rajoitustoimet. Tämänhetkiset rajoitukset ovat voimassa perjantaihin saakka.

Kouluilla kierretään antamassa rokotuksia

Koronarokotevalmisteita ja rokotusaikoja on Kainuussa hyvin saatavilla. Kainuun sotesta painotetaan, että koronarokotteen ottaminen on vahvasti suositeltavaa, ja erityisesti lasten ja nuorten rokotuskattavuuden lisääminen on tärkeää. Rokotus pienentää merkittävästi riskiä sairastua tai tartuttaa virusta edelleen.

Nuorin rokotettava ikäryhmä, eli 12–15-vuotiaat, ovat olleet elokuussa rokotettavina. Reilun viikon aikana noin 1 200 on ottanut ensimmäisen rokotteen tästä ikäryhmästä.

– Kainuussa erityisesti 20–40-vuotiaiden matalampi kattavuus huolestuttaa, Koukkari sanoo.

Rokotuksen piiriin kuuluvat peruskoululaiset ja toisen asteen opiskelijat saavat koronarokotukset myös koulujen rokotuspisteillä lähipäivien aikana. Järjestelyistä on tiedotettu koulujen kautta.

Lisää Kainuun uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.

Katso tästä uusimmat koronavirukseen liittyvät tiedot Kainuusta.