Koronarokotusten määrä kasvaa ripeästi Tampereella. Kaksi rokoteannosta on saanut jo 101 061 tamperelaista eli 41,3 prosenttia asukkaista.

Ensimmäisen rokotteen on saanut jo 175 807 tamperelaista. Tämä on 71,8 prosenttia koko kaupungin väkimäärästä.

Rokotuksia annetaan tällä hetkellä Tampereella Ratinan rokotusyksikössä sekä terveysasemilla. Yläkoululaisille rokotuksia annetaan myös kouluilla.

Ratinan rokotusyksikkö palvelee:

Kaupunki muistuttaa sivuillaan, että tehosterokotteen eli toisen rokotteen walk in -linja voi välillä ruuhkautua, joten paikalle tulevien kannattaa varautua jonottamaan. Asiakkaille kerrotaan, jos arvioitu jonotusaika on pitkä.

– Linjalla aamut ovat ruuhkaisinta aikaa, sen sijaan iltapäivällä monesti on rauhallisempaa, kaupunki kertoo tiedotteessa.

30. elokuuta alkaen Ratinassa rokotetaan jälleen joka arkipäivä maanantaista perjantaihin. Lisäksi syyskuun alussa pidetään rokotuslauantai 4. syyskuuta kello 8–16.

Ensi keskiviikkona 25. elokuuta Tampere järjestää rokotuksista suoran verkkolähetyksen, jossa asiantuntijat vastaavat rokotuksia koskeviin kysymyksiin.

Lähetyksen aikana kysymyksiä voi esittää nimettömästi. Ennakkokysymyksiä voi lähettää lomakkeella 24. elokuuta klo 12 mennessä.