Tänään perjantaina Vaasan sairaanhoitopiiri ilmoitti 19 uudesta koronatartunnasta. Luku on suurin tällä viikolla ilmoitetuista päiväkohtaisista luvuista. Lisäksi kaikki tartunnat on todettu nuorilla, 10-20 vuotiailla.
Ainoastaan kolme tapauksista on aiemmin tiedossa olevien tapausten jatkotartuntoja perhepiirissä. 12 tapausta on todettu Vaasassa, kolme näistä on jäljitetty viime viikonloppuna järjestettyihin yksityisiin juhliin.
Kaiken kaikkiaan näytteitä on otettu lähes 500. Ilmaantuvuusluku Vaasan sairaanhoitopiirissä on nyt 104, ja Vaasassa peräti 160 sataatuhatta asukasta kohden.
Johtava ylilääkäri Heikki Kaukorannan mukaan rokotuksilla on vaikutusta siihen, että nyt tapauksia ilmaantuu nuoremmilla enemmän kuin ikäihmisillä.
– Lisäksi lapsilla ja nuorilla on paljon aktiviteetteja tällä hetkellä, sekä koulun kautta että vapaa-ajalla.
Myöskin maskin käyttö nuorilla on huolimattomampaa kuin vanhemmilla ikäryhmillä, Kaukoranta sanoo.
Koronanyrkki kokoontuu seuraavan kerran tiistaina 24. elokuuta. Kaukorannan mukaan ollaan lähellä leviämisvaiheeseen siirtymistä, siitäkin huolimatta että sairaalahoidossa ei tällä hetkellä ole ketään.
– Leviämisvaiheeseen siirtyminen ei kuitenkaan enää toisi paljoakaan lisää rajoituksia, korkeintaan baarien ja raviontoloiden aukioloaikoihin eikä sillä olisi suurta vaikutusta alaikäisiin, Kaukoranta toteaa.
20.8. klo 15.22 korjattu kiihtymisvaihe leviämisvaiheeksi ingressissä.