Ylivieskan lukiolla on todettu eilen sunnuntaina koronavirustartunta, jonka seurauksena koko koulu on siirtynyt etäopetukseen maanantaiaamusta alkaen.

Etäopetus jatkuu ainakin ensi maanantaihin saakka.

Kaikkiaan 11 henkilökuntaan kuuluvaa on asetettu viranomaisen toimesta karanteeniin. Lisäksi suuri joukko oppilaita on määrätty myös karanteeniin, josta kaikille asianomaisille on tiedotettu erikseen.

Myös Taanilan koululla opiskelevat lukiolaiset siirtyvät etäopetukseen, vaikka altistumisia Taanilassa ei ole ollut.

Yleinen koronatilanne Ylivieskassa on heikentynyt nopeasti. Ylivieskassa todettiin viikonlopun aikana 6 uutta koronavirustartuntaa, joista 4 tuli aiempiin tartuntaketjuihin.

Peruspalvelukuntayhtymä Kallion alueella todettiin viikonlopun aikana lisäksi kaksi muuta tartuntaa, yksi Alavieskassa ja yksi Nivalassa.

16.8. kello 12.25 lisätty tietoja Kallion tilanteesta.