Pääkaupunkiseudulla perjantaina voimaan tulevat kokoontumisrajoitukset ovat aiheuttaneet ihmetystä harrastuspiireissä.

Etelä-Suomen aluehallintoviraston mukaan asiakastiloista, kuten liikuntatiloista, vastaavien toimijoiden on varmistettava, että asiakkaiden tai osallistujien on mahdollista välttää lähikontakti toisiinsa.

Rajoitusten ymmärrettiin laajasti tarkoittavan sitä, että monenlaista harrastustoimintaa olisi käytännössä mahdotonta jatkaa.

Avi kuitenkin tarkensi myöhemmin, että päätöksellä ei nyt määrätä asiakastiloja suljettavaksi eikä harrastustoimintaa keskeytettäväksi, kuten keväällä tapahtui esimerkiksi pääkaupunkiseudulla niissä liikuntatiloissa, joissa harjoitellaan kontaktilajeja.

Kamppailulajiharjoituksia järjestävän GB Gym ry:n hallituksen puheenjohtaja Sandra Roos pitää hyvänä asiana sitä, että avi selvensi uusien rajoitusten sisältöä.

– Toisaalta se, miten sekavaa keskustelu on ollut, on tehnyt tilanteesta haastavan. Meille ehti soittaa jo monta asiakasta, jotka ihmettelivät, että ei kai harrastamista taas keskeytetä, Roos kertoo.

GB Gymillä harjoitellaan vapaaottelua, nyrkkeilyä, potkunyrkkeilyä, kuntonyrkkeilyä ja brasilialaista jujutsua. Salilla treenaa harrastajia ja kilparyhmiä.

Avi täsmensi, että lähikontaktiin hakeutumista ei ole uudella päätöksellä sinänsä kielletty, vaan päätös velvoittaa nimenomaan tiloista vastaavia toimijoita.

Käytännössä esimerkiksi kamppailusalin harrastajat saavat itse päättää, ovatko lähikontaktissa harjoituksen aikana.

– Päätös velvoittaa tilojen hallinnasta vastaavia toimijoita mahdollistamaan sen, että mikäli osallistujat haluavat, heillä on mahdollisuus säilyttää turvaväli, sanoo avin ylitarkastaja Oona Mölsä.

Lähikontakti kuuluu kamppailulajeihin

Siitä huolimatta, että lähikontaktiin hakeutuminen on asiakkaan oma päätös, avi suosittelee harkitsemaan, voisiko kontaktilajeissa keskittyä hankalan epidemiatilanteen aikana esimerkiksi tekniikkaharjoitusten tekoon.

– Monissa kamppailulajeissa fyysisen kontaktin välttäminen ei oikein onnistu, sillä esimerkiksi painia ei voi yksin. Toki kuntotreeniä voidaan tehdä, mutta ei se ole itse lajin harrastamista, GB Gymin Sandra Roos sanoo.

GB Gym on tarjonnut jo pitkään asiakkaille mahdollisuuden lähikontaktien välttämiseen harjoituksen aikana. Salilla lähikontaktien välttämistä ja maskien käyttöä suositellaan edelleen.

– Asiakkaille annetaan kuitenkin myös mahdollisuus lähikontaktiin. Suositus on, että sitä vältettäisiin, mutta uskoisin että yli 90 prosenttia asiakkaista tulee jatkamaan harjoittelua lähikontaktin kanssa, Roos toteaa.

Suurin vaikutus uusilla rajoituksilla on salin käyttäjämääriin, sillä niiden mukaisesti yleisiin tilaisuuksiin saa sisätiloissa osallistua enintään 25 henkeä.

– Selviämme uusista rajoituksista kohtuullisen pienillä muutoksilla ja satsauksilla, mutta maksullinen ja helppokäyttöisempi varauskalenteri pitää nyt varmaan hankkia aiemman ilmaisen sijaan.

Sandra Roos harmittelee, että rajoituksilla on jälleen vaikutusta liikuntaharrastuksiin, vaikkakin GB Gymin osalta uusien rajoituksien vaikutukset ovat suhteellisen lieviä.

– En kiistä, etteikö liikuntaharrastuksissa olisi voinut syntyä tartuntoja, mutta toimijat toimivat vastuullisesti ja haluavat turvata oman toimintansa. Meillä on ilmennyt yksittäisiä tapauksia, joissa asiakkaalla on todettu tartunta, mutta he ovat aktiivisesti ilmoittaneet niistä itse ja tartuntaketjut ollaan saatu torpattua.

Voit keskustella uusista kokoontumisrajoituksista ja niiden vaikutuksesta harrastamiseen tiistaihin kello 23 asti.

Lue seuraavaksi:

"Tämä näyttäytyy sekoiluna", jyrähtää Olympiakomitean toimitusjohtaja – Lasten ja nuorten harrastusten rajoittaminen kuumentaa tunteita

Ministerit kummastelivat avin päätöstä rajoittaa lasten harrastuksia – nyt virastojohtaja ihmettelee kommentteja: Noudatamme hallituksen linjauksia

Pääministeri Marin uskoo alueiden muuttavan tulkintansa lasten harrastusjupakassa ja paljastaa samalla Ylen haastattelussa kesän himoharrastuksensa