Hakisitko koronarokotteen todennäköisemmin, jos saisit sitä vastaan tuopin olutta, munkin, 150 euroa tai vaikkapa arvan, jolla voi voittaa miljoonan?

Tällaisiin taloudellisiin kannustimiin luottaa moni valtio ympäri maailmaa.

Kreikka maksaa 18–25-vuotiaille koronarokotteen ottamisesta 150 euroa. Palkkio ladataan älypuhelinsovellukselle, jolla voi maksaa muun muassa matkoja ja elokuvalippuja.

Thaimaalaisessa maakunnassa rokotettujen kesken arvotaan viikoittain nauta, Moskovassa viisi autoa. Ruotsissa aloitettiin hiljattain kokeilu noin 20 euron rokotekannustimen maksamisesta.

Yhdysvalloissa Länsi-Virginian osavaltiossa 16–35-vuotiaille rokotetuille maksetaan sata dollaria. Maan presidentti Joe Biden vetosi heinäkuun lopussa muihin osavaltioihin, jotta ne alkaisivat maksaa samanlaista palkkiota asukkailleen.

Washingtonin osavaltiossa rokotusta vastaan saa hakea ilmainen kannabissätkän tai oluen, Mainessa kalastusluvan. Muissa osavaltioissa saa esimerkiksi donitseja, parkkilupia, lahjakortteja, matkalippuja tai arvan, joilla voi voittaa haulikon. Usea osavaltio arpoo rokotuksenottajien kesken miljoona dollaria tai vielä suuremman summan.

Terveystaloustieteilijät: kannustimet lisäävät rokotushaluja

Taloudelliset kannustimet toimisivat todennäköisesti Suomessakin, arvioivat terveystaloustieteeseen erikoistuneet Ylen haastattelemat tutkijat.

He kertovat kannustimia koskevista tutkimuksista, mutta eivät ota kantaa siihen, tulisiko niitä ottaa käyttöön.

– Aikaisempi tutkimus osoittaa, että varsin pienetkin taloudelliset kannustimet, muutaman kymmenen euron tai dollarin palkkiot, lisäävät rokotushalukkuutta, sanoo akatemiatutkija Lauri Sääksvuori Turun yliopistosta ja THL:ltä.

Sääksvuori sanoo, että tutkimusten mukaan kannustimilla pystytään vaikuttamaan rokotusta hieman epäröiviin ja päättämättömiin. Täysin rokotevastaisiin tai mukisematta kaikki rokotukset hakeviin vaikutusta ei todennäköisesti ole.

Esimerkiksi influenssarokotteita koskevissa tutkimuksissa on Sääksvuoren mukaan havaittu, että kannustimet ovat nostaneet joidenkin ryhmien rokotteeseen hakeutumista enimmillään jopa yli kymmenellä prosenttiyksiköllä.

Rahaa? Leivonnaisia?

Siihen, minkälaiset kannustimet toimivat parhaiten, vaikuttaa esimerkiksi terveydenhuoltojärjestelmä, kansalaisten tulotaso ja luottamus viranomaisiin.

Taloudellisten kannustimien nyrkkisääntö on, että raha toimii yleensä parhaiten. Osaa ei välttämättä kiinnosta esimerkiksi leffalippu.

Ennen taloudellisten palkkioiden maksamista rokotteen ottaminen tulisi kuitenkin tehdä mahdollisimman helpoksi. Sääksvuoren mukaan esimerkiksi pelkät muistutusviestit ja valmiiksi kansalaisille tehtävät ajanvaraukset lisäävät rokotteiden ottamista.

Oma lukunsa ovat sosiaaliset kannustimet eli esimerkiksi koronapassit, joita ilman ei pääse konsertteihin, ravintolohin tai julkiseen liikenteeseen. Tutkimuksista ei kyetä luotettavasti päättelemään, tehoavatko taloudelliset vai sosiaaliset kannustimet paremmin.

Suomessa hallitus päätti torstaina aloittaa koronapassien valmistelun.

Pennsylvanian yliopistossa Yhdysvalloissa työskentelevä tutkijatohtori Liisa Laine toteaa, että osa taloudellisista kannustimista on luonteeltaan "bonuksia", joista rokotuksenhakija jää voitolle. Arvoltaan pienemmät kannustimet lähinnä kattavat rokotuksesta koituvat epäsuorat kulut esimerkiksi rokotuspaikalle matkustamisesta tai menetetyistä työtunneista.

– Tällaisten rahallisten kannustimien on ajateltu parantavan erityisesti pienituloisten mahdollisuuksia hankkia rokotus, Laine sanoo.

Pieni bonusluontoinen kannustinkin, kuten yhdysvalloissa tarjotut donitsit, voi Laineen mukaan riittää lisäämään rokotushaluja. Tutkimusten perusteella näin käy etenkin, jos kansalaisille tarjotaan samalla rokotteista avoimesti tietoa ja heitä muistutetaan rokotusajoista.

– Se, että tarjotaan kahvia ja pullaa signaalina siitä, että olet tehnyt hyvän työn ja kantanut kortesi kekoon, voisi toimia Suomessa maksua paremmin.

Kannustimien tarve ja tehokkuus riippuu maasta

Tärkeä kysymys on, hakevatko ihmiset rokotteita ilman palkkioita.

Esimerkiksi laajasti kannustimia käyttävässä Yhdysvalloissa rokotekattavuus on paikoin alle 40 prosenttia, vaikka rokotteita riittäisi kaikille.

Sääksvuori ja Laine korostavat, että Suomessa on menestyksekäs historia korkeasta rokottavuudesta ja myös koronarokotteita on haettu pääasiassa kiitettävällä vauhdilla.

Korkean rokotekattavuuden maissa kannustimet saattaisivat olla Laineen mukaan kuitenkin hyödyllisiä esimerkiksi nuorille, jos he muutoin eivät rokottautuisi tarpeeksi.

Oikeudellisesti rokotepalkkioiden maksamiselle ei olisi kategorisia esteitä, sanoo Helsingin yliopiston valtiosääntöoikeuden professori Tuomas Ojanen.

– Esimerkiksi perusoikeuksien kannalta on yleensä vähemmän ongelmallista käyttää porkkanaa kuin keppiä.

Tietyin edellytyksin kannustin voitaisiin hänen mukaansa kohdistaa juridisesti hyväksyttävästi myös pelkästään nuorille, jos voidaan osoittaa, että kannustimet loisivat todellisia edellytyksiä nuorten rokotustason nostamiselle.

– Riippuisi silti paljon siitä, mikä etuus olisi, mikä sen rahallinen arvo olisi ja keihin se kohdistettaisiin. Mitä suurempi etuus olisi, sitä enemmän pitäisi kyetä esittämään hyväksyttäviä perusteita sekä osoittamaan vakuuttavasti, että sillä todella kyetään parantamaan rokotekattavuutta nuorten keskuudessa.

THL:n pääjohtaja: rokotustahti on hyvä ilman kannustimiakin

Suomessa taloudellisia kannustimia koronarokotteisiin ei ole harkittu tai valmisteltu.

Niistä ei innostu myöskään Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) pääjohtaja Markku Tervahauta.

– Emme näe sitä keinoa suomalaisessa kansanterveystyössä ja epidemianhallinnassa tarkoituksenmukaisena ainakaan tässä vaiheessa, Tervahauta sanoo.

Tervahaudan perusteluna on ennen kaikkea se, että rokotustahti on Suomessa hyvä ilman kannustimiakin ja ihmiset suhtautuvat rokotteisiin yleisesti erittäin myönteisesti.

– Kaikki koronarokotteet, jotka maahan on saatu, ovat hyvin kelvanneet kansalaisille eli meillä rokotushalukkuus on hyvin korkeaa tasoa kaikissa ikäryhmissä.

Tervahauta arvelee, että rokotteesta maksaminen saattaisi pitkällä välillä lisäksi vaikuttaa halukkuuteen ottaa rokotuksia ilman korvausta.

Rokotepalkkiot sopivat Tervahaudan mielestä yleisestikin huonosti suomalaisen yhteiskunnan ja kansanterveystyön mentaliteettiin, johon kuuluu ajatus vapaaehtoisuudesta ja siitä, että “kannamme vastuuta toinen toisistamme”.

– Aika huonosti sopisi tällaisen sinänsä jo positiivisen kädenojennuksen [ilmaisen rokotuksen] lisäksi vielä maksaa siitä, että saat itselle ja läheisille suojan. Hieman vierastan tällaista ajatusta suomalaisessa yhteiskunnassa.

Nuorten aavistuksen hidastunut rokotustahti johtuu 12 viikon annosvälistä

Pääosin hyvin ripeästä rokotustahdista huolimatta kesällä rokotusaikoja kakkos- eli vahvistusrokotteeseen on jonkin verran lykätty.

Nuoret taas ovat paikoin varanneet rokotusaikoja aavistuksen hitaammin kuin vanhemmat ikäryhmät, ja nuorten myös tiedetään suhtautuvan rokotuksiin hieman vanhempia kriittisemmin.

Tervahauta uskoo, että lykkäyksissä on kyse kesälomakauden ilmiöstä, joka korjaantuu, kun ihmiset palaavat kotikaupunkeihinsa töihin ja kouluun.

Nuorten hidastunut rokotustahti taas johtuu Tervahaudan mukaan pitkälti siitä, että heinäkuussa huomattava osa rokotteista oli annettava 12 viikon annosvälin vuoksi vanhemmalle väestölle tehosterokotteena. Rokotteita ei siksi riittänyt niin paljoa nuorille.

Hiljattain käynnistetyt, ilman ajanvarausta toimivat rokotuspisteet ja liikkuvat rokotusyksiköt näyttävät Tervahaudan mukaan niin ikään toimivan hyvin.

– Näitä lisää, ja uskon, että edelleen pysytään oikein hyvällä uralla rokotekattavuuden kehityksessä.

Rokotusten helpottamisen lisäksi tärkeintä on Tervahaudan mukaan jakaa avoimesti informaatiota rokotuksista ja niiden merkityksestä koronakriisissä.

Rokotepalkkiot voivat kostautua pitkällä aikavälillä

Rokotepalkkioihin liittyviä uhkakuvia on havaittu myös terveystaloustieteen tutkimuksissa.

Kuten Tervahauta arvioi, palkkion maksaminen saattaa kostautua esimerkiksi niin, että jatkossa halukkuus hakea muita rokotteita ilman maksua heikkenee. Terveystaloustieteen tutkijat Lauri Sääksvuori ja Liisa Laine painottavat, että tätä tulisi pohtia huolellisesti etenkin Suomen kaltaisessa maassa, jossa on perinteisesti hakeuduttu rokotuksiin säntillisesti ilman palkkioita.

Maksaminen voi myös lisätä ihmisten epäilyksiä ja kokemusta siitä, että rokote olisi vaarallinen. Tämä pätee todennäköisemmin maissa, missä kansalaisten luottamus viranomaisiin ja yhteiskunnan instituutioihin on heikkoa.

Laine painottaa, että mahdollinen rokotekompensaatio tulisi maksaa niin, ettei rokotusta lykättäisi palkkiota odotellessa. Esimerkiksi rahapalkkioita nuorille maksavissa Kreikassa ja Länsi-Virginian osavaltiossa tämä on ratkaisu niin, että palkkion saavat takautuvasti myös ennen kannustinohjelman aloittamista rokotetut.

Tutkijat korostavat Tervahaudan tapaan sitä, että kaikkein tärkeintä on tehdä rokottautumisesta mahdollisimman helppoa ihmisille.

– Jos rokotus on tehty mahdollisimman vaivattomaksi ja helpoksi ihmisille, ja jos siinä tilanteessa vielä huomataan, että rokotuskattavuus on jäämässä tavoitetasoa alemmalle tasolle, silloin voitaisiin harkita taloudellisia kannustimia, Liisa Laine sanoo.

Lue lisää:

Eurooppa-kirje: Kreikassa rokotteen ottajille tarjotaan etuseteleitä, lisiä ja vapaapäiviä – onko palkitseminen pian arkea muuallakin?

Koronarokotus ilman ajanvarausta madaltaa kynnystä rokottautua – nyt tarjolla myös Pietarsaaren seudulla

Koronapassin valmistelu alkaa, hallitus haluaa teatterit auki syksyllä

Koronarokotteisiin suhtaudutaan yhä myönteisemmin