Kuntayhtymä Essoten alueella on todettu viikonlopun aikana kymmenen uutta koronavirustartuntaa.
Tiedotteessa kerrotaan, että kuntayhtymän alueellinen koronakoordinaatioryhmä eli "koronanyrkki" kokoustaa huomenna iltapäivällä ja arvioi alueen epidemiatilannetta.
Tarkoituksena on käydä läpi, tarvitseeko alueen rajoituksia tai suosituksia tiukentaa ja onko alue edelleen perustasolla.
Kuntayhtymän toiminta-alue on edelleen koronaviruksen leviämisen suhteen vähiten vakavimmalla, eli perustasolla.
Lue myös:
Essoten alueella todettiin yhdeksän koronavirustartuntaa – alue jatkaa perusvaiheessa
Essoten alueen koronatilanne lähenee jo kiihtymisvaihetta – alkuviikon aikana todettu 16 koronavirustartuntaa
Viikonloppuna jälleen lukuisia tartuntoja – Essoten alueella 14 uutta koronavirustartuntaa
Etelä-Savossa kaikkiaan kahdeksan uutta koronavirustartuntaa – Essoten alueella uudet tartunnat eivät tuottaneet enää alkuviikon kaltaisia altistumisia
Essoten alueella todettiin jälleen kuusi koronavirustartuntaa – eilen myös koronatesteissä tehtiin päiväkohtainen ennätys
Kuntayhtymä Essotella koronatestaus ruuhkautunut – alkuviikon aikana kerrottiin useista tartunnoista