Vaasan sairaanhoitopiirissä on todettu viikonlopun aikana 12 uutta koronavirustapausta. Kolme näistä on todettu lauantaina ja yhdeksän sunnuntaina. Tänään maanantaina sairaanhoitopiiri on tiedottanut neljästä uudesta tapauksesta.

Ilmaantuvuusluku 100 000 henkilöä kohden sairaanhoitopiirin alueella on jo 42. Tartuntoja on todettu erityisesti nuorilla aikuisilla.

Vaasan sairaanhoitopiirin infektioylilääkäri Juha Salosen mukaan tällä hetkellä tartuntoja todetaan nuorilla, noin 1990-luvulla syntyneillä ihmisillä.

– Paljon on ollut matkustelua Suomessa. On matkustettu Pohjanmaalta alueelle, jossa on huono epidemiatilanne. On myös huvipuistotartuntoja, Salonen kertoo.

Jäljitettyvyys arviolta 70 prosenttia

Salosen mukaan ehdot kiihtymisalueelle siirtymisestä alkavat täyttyä. Hän pitää todennäköisenä, että kiihtymisvaiheeseen siirrytään.

– Ilmaantuvuusluku on yli 40, positiivisten tulosten osuus tutkituista näytteistä on kolmen prosentin luokkaa ja tämä nousuvauhti on voimakasta. Nyt meillä on myös sairaalahoidossa yksi potilas. Nyt alkaa kriteerit aikalailla täyttyä, Salonen listaa.

Alueellinen koronanyrkki päättää siirtymisestä huomisessa kokouksessaan. Salosen mukaan koronatilanne Etelä-Suomen alueella tällä hetkellä lähes kontroloimaton ja jäjitys on suurissa vaikeuksissa. Myös Vaasassa on muutamia tartuntoja, joiden lähde on tuntematon.

– Vielä viikko sitten 85-90 prosenttia tartuntaketjuista oli tunnistettavissa, nyt se on arviolta 70 prosentin luokkaa, Salonen lisää.

Salonen on huolissaan koulujen alkamisesta. Salonen pelkää, mikäli tartuntatahti on tämä, alkaa monin paikoin koulutaival Suomessa etänä.

– Ei Suomessa enää rauhallisia alueita taida olla. Vain yksittäisiä, pieniä sairaanhoitopiirejä, Salonen toteaa.

Tästä jutusta voit lukea tuoreimmat tiedot koronavirustilanteesta Pohjanmaalla.