Osa kunnista tarjoaa koronarokotuksen kakkospiikkiä suunniteltua aikaisemmin. Esimerkiksi Tampereella voi saada tehosteen etuajassa eli jo 8 viikkoa ensimmäisestä rokotteesta normaalin 12 viikon sijaan.
Se käy päinsä Tampereen messu- ja urheilukeskuksen walk in -rokotuslinjalla tästä perjantaista alkaen. Sinne ei voi varata aikaa, eli paikalle on vain mentävä ja varauduttava jonottamaan.
Ja jonoa syntyikin useita satoja metrejä aamupäivällä.
Messukeskuksen rokotuspisteestä kerrotaan, että nyt rokotuksia annetaan kymmenellä linjalla, tosin ajan varanneet menevät jonottamaan tulleiden ohi.
Ensimmäisen päivän suosio ei tullut yllätyksenä, kertoo rokotuspisteen osastonhoitaja Sinikka Lahdensivu.
– Meillä pitikin olla suunnitellusti 1 200 asiakasta, joista vain 200 on varannut ajan etukäteen.
Lahdensivun mukaan walk in -linjalle oli varattu perjantaille rokotusväkeä iltapainotteisesti, joten aamupäivällä tulleet ovat joutuneet jonottamaan jonkin aikaa. Lahdensivu ei vielä osaa arvioida, miten pitkiksi jonotusajat muodostuvat.
– Asiakkaat ovat innostuneet. Kävin juuri tuolla kiittämässä tamperelaisia, että he ovat aktiivisia ottamaan tehosterokotetta.
Liian aikaisin tulijoita käännytetty
Lahdensivu kertoo, että rokottajat pitävät tiukasti kiinni kahdeksan viikon minimiajasta.
– Olemme käännyttäneet ihmisiä pois, jos he ovat yrittäneet tulla liian aikaisin.
Tamperelainen Mika Korhonen oli tullut jonottamaan piikkiä jo hyvissä ajoin. Korhonen oli vaimonsa kanssa jonossa 50 minuuttia ennen ovien aukeamista. Heidän edellään jonossa oli noin 15 henkilöä.
– Tulin ottamaan rokotteen vajaa kuukausi aikaisemmin. Nyt oli vapaapäivä, niin ajattelimme, että hoidetaan tämä nyt. Tunnin verran jonotimme yhteensä.
Ensimmäisestä rokotuksesta ei Korhoselle tullut mitään oireita, joten hän tuli hyvillä mielin ottamaan tehosterokotteen.
– Vähän huolestuttaa, että tartunnat ovat alkaneet lisääntymään taas kun rajoituksia höllennettiin. Toivottavasti mahdollisimman moni ottaa rokotteen.
Muut Pirkanmaan kunnat eivät vielä ole avanneet mahdollisuutta aikaistaa tehosterokotuksen ottamista.
Lue myös:
Ylilääkärin mukaan yksi rokote tuo vapautuksen sairaalahoidosta – kuinka arki helpottuu kahden rokotteen jälkeen?
Rokotetutkimuskeskuksen johtaja: Yläkouluikäisten koronarokotukset alkanevat syyslukukauden alusta, lapsi itse voi päättää rokotuksen ottamisesta
Pirkanmaan hurja koronatartuntojen kasvutahti jatkuu: tänään ilmoitettiin 58 uudesta tartunnasta
Tampereella koronarokotuksen tehosteelle pääsee aikaistetusti jo perjantaina – rokotteet annetaan messukeskuksen walk in -linjalla