Koronatartuntojen määrä on selkeässä kasvussa Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirissä. Torstain jälkeen alueella on todettu kolme tapausta, joiden lähteitä jäljitetään.

Tällä viikolla on todettu jo 19 tartuntaa tähän mennessä, mikä on korkein tapausmäärä kesäkuun ensimmäisen viikon jälkeen.

Kahdessa viikossa on todettu neljäkymmentä tartuntaa sataatuhatta asukasta kohti.

Oletettavasti Länsi-Pohjassa liikkuu deltamuunnos

Oletettavasti Länsi-Pohjassa jyllää koronaviruksen deltamuunnos, vaikka varianttimääritystä ei ole vielä käytössä nyt todetuista tapauksista.

– On kuitenkin oletettavaa, että myös meillä valtaosa on herkästi tarttuvaa deltavarianttia, sillä Etelä-Suomessa valtaosa uusista tapauksista on ollut tuota varianttia, kertoo johtajaylilääkäri Jyri J. Taskila sairaanhoitopiirin tiedotteessa.

Taskilan mukaan sama tilanne on Ruotsin puolella Norrbottenissa, jossa tautitilanne on kuitenkin rauhoittunut muun muassa hyvin edenneiden rokotusten vuoksi.

– Deltavariantti näyttää tarttuvan myös yhden rokotteen ja jopa kahden rokotteen saaneille. Rokotetuilla tauti on ollut kuitenkin selkeästi lievempi, mikä vahvasti puoltaa rokotteen ottamista, Taskila lisää.

Tapausmäärät eivät ole enää paras mittari epidemialle

Taskilan mukaan perustasolta kiihtymisvaiheeseen siirtymisen kynnys on noussut. Hänen mielestään kehitystä kannattaa katsoa rauhassa.

– Tapausmäärät eivät enää kuvaa tilannetta niin hyvin kuin aiemmin. Suurin osa altteimmista on rokotettu kahdesti. Kyllä kesää voi viettää rauhassa. Yhteiskunta ei enää kestä tiukkoja rajoituksia ja terveydenhuollon pitäisi päästä hoitamaan kansansairauksia, Taskila perustelee.

Länsi-Pohjan keskussairaalassa ei ole tällä hetkellä koronaviruspotilaita sairaala- tai tehohoidossa.

Lue myös: THL:n Salminen: Epidemiatilanteen luokitteluun uusi mittaristo lähikuukausina: "Sairaalatapausten osuus merkitsevänä tekijänä nousee"

Uusimmat tiedot Lapin koronatilanteesta löytyvät tästä linkistä.

Lisää Lapin uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.