Oppilaitokset pyrkivät syksyllä siirtymään korona-ajan etäopetuksesta mahdollisimman paljon normaaliin lähiopetukseen. Heikkenevään koronatilanteeseen joudutaan kuitenkin tarvittaessa reagoimaan opetuksen järjestämisessä.

LAB-ammattikorkeakoulussa ja Hämeen ammattikorkeakoulussa on havaittu koronapandemian aikana, että suuresta opiskelijajoukosta löytyy sekä etäopetuksen että perinteisen lähiopetuksen kannattajia.

Molemmissa korkeakouluissa pyritään saamaan etenkin uudet opiskelijat lähiopetukseen. Ensimmäisen ja myös toisen vuoden opiskelijoille on erityisen tärkeää päästä tutustumaan esimerkiksi muihin opiskelijoihin kasvotusten. Korona-aikana kohtaamiset ovat jääneet lähes kokonaan pois.

LAB-ammattikorkeakoulun vararehtorin Merja Heinon mukaan opiskelijoiden yhteisöllisyyteen ja toisiinsa tutustumiseen aiotaan panostaa erillisen hyvinvointiohjaajan avulla.

– Hänen tehtävänsä on luoda juuri kaikkea yhteisöllistä tekemistä opiskelijaporukoiden kanssa. Opintojen ohjausta ja tukemista, mutta myös toisiinsa tutustumista ja yhdessä tekemistä, mikä on hirmuisen tärkeää erityisesti opintojen alkuvaiheessa, Heino sanoo.

Rokotekattavuus paranee syksyn aikana merkittävästi

Opiskelijoiden rokotekattavuuden edistymistä seurataan tiiviisti ja rokotetilanteen odotetaan olevan hyvällä tasolla lokakuun aikana.

LAB-ammattikorkeakoulussa noudatetaan 50 prosentin täyttöastetta lokakuun loppuun asti. Etusijalla kampuksella tapahtuvassa opetuksessa ovat ensimmäisen ja toisen vuosikurssin opiskelijat.

Hämeen ammattikorkeakoulussa polkaistaan uusi lukuvuosi käyntiin 23. elokuuta, jolloin rokotekattavuuden pitäisi olla jo kohtalaisen hyvä, uskoo HAMK:n rehtori Pertti Puusaari.

– Lähdemme siitä, että palataan normaalisti kampukselle, huomioiden tietenkin näitä turvaetäisyyksiä. Pyritään käyttämään myös riittävän isoja tiloja.

Puusaaren mukaan kaikissa korkeakouluissa pitäisi nyt kirkastaa se ajatus, että oppilaitokset ovat olemassa opiskelijoita varten. Hänen mukaansa korona-aika on muuttanut monella tavalla opetuksen käsitystä.

– Se ei enää riitä, että pidetään pelkästään luentoja. Entistä enemmän pitää panostaa siihen, että seurataan opiskelijan tilannetta ja kohdataan opiskelija siinä arjessa.

Lisää Päijät-Hämeen uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.

Lisää Kanta-Hämeen uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.