Kainuussa on todettu kolme uutta koronatartuntaa. Kaikki tartunnan saaneet olivat karanteenissa.

Kaksi tartunnoista oli Kajaanissa ja yksi Sotkamossa. Aiempiin altistumisiin liittyen on määrätty kuusi uutta karanteenia, joista yksi ulkopaikkakuntalaiselle ja muut kajaanilaisille. Eristyksessä tai karanteenissa koronatartunnan on tällä hetkellä yhteensä yli 200 kainuulaista. Kainuun koronakoordinaatioryhmä käsittelee maakunnan tilannetta tiistaina iltapäivällä.

Kainuun ilmaantuvuus on nyt 70,8 tartuntaa 100 000 asukasta kohden viimeisen kahden viikon ajalta.

Kainuun sotesta kerrotaan, että tartuntamäärien kasvu ja viruksen leviäminen keskittyy nyt erityisesti 15–25 -vuotiaisiin. Tämän vuoksi varotoimet ovat erityisen tarpeellisia nuorten keskuudessa.

Koronatestaukseen Kainuussa pääsee tällä hetkellä pääasiassa saman päivän kuluessa. Testaus on ajanvarauksella sekä arkisin kuntien terveysasemilla aukioloaikojen mukaisesti että päivittäin keskussairaalan testiasemalla. Ajan voi varata helpoiten Omasote-palvelusta.

Lisää Kainuun uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.

Katso tästä uusimmat koronavirukseen liittyvät tiedot Kainuusta.