Kainuussa on tällä hetkellä karanteenissa 122 henkilöä. Kaikki tartunnat ovat perhepiirissä ja kyläilyssä saatuja. Kaikki tartunnat ovat jäljitettävissä.
Kainuussa on todettu juhannuksen aikana yhdeksän uutta koronatartuntaa. Kainuun soten vs. pandemiapäällikkö Tuomo Erola kertoo, että tartunnoista kahdeksan todettiin lauantaina, ja neljä niistä todettiin jo karanteenissa olevilta. Sunnuntaina ilmi tuli vielä yksi uusi koronatartunta.
Kainuun alueella on edellisen viikon aikaan ilmennyt yhteensä 21 uutta koronatartuntaa.
Kajaani on kiihtymisvaiheessa, koronakoordinaatioryhmä tarkastelee Kainuun koronatilannetta ja rajoituksia seuraavan kerran tiistaina 29. kesäkuuta.
Lisää Kainuun uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.
Katso tästä uusimmat koronavirukseen liittyvät tiedot Kainuusta.