Etelä-Pohjanmaan alueellinen Koronanyrkki kertoo tiedotteessaan, että sairaanhoitopiirissä on todettu viime viikolla 17 uutta koronavirustartuntaa.
Viime viikolta ei ole epäselviä tartuntaketjuja. Karanteeniin asetettiin noin 100 henkilöä.
Viimeisen kahden viikon aikana on todettu 20 tartuntaa. Sairaalahoidossa ei ole koronaviruspotilaita.
Suurin osa tartunnoista on tullut pääosin ulkomailta ja näistä on aiheutunut jatkotartuntoja sekä perhepiirissä että muiden sosiaalisten kontaktien kautta.
Ilmajoen terveyskeskuksen akuuttivuodeosasto on suljettu ja osastolla on vierailukielto huomiseen saakka varotoimenpiteenä työntekijään liittyvän koronatartunnan takia. Akuuttivuodeosastolla on altistusseurannassa 16 henkilöä.
Lisäksi Nyrkki kehottaa erityisesti Venäjällä matkustaneita hakeutumaan koronavirustesteihin matalalla kynnyksellä ja ennen testituloksia välttämään lähikontakteja.
Maakunnan iäkkäällä väestöllä on jo varsin hyvä kahden rokotteen rokotuskattavuus, mutta nuoremmissa ikäryhmissä rokotuskattavuus on Suomen keskiarvoa alempi. Etelä-Pohjanmaalla kaikki yli 16-vuotiaat voivat varata koronarokotusajan.
Nyrkki kannustaa ottamaan koronarokotuksen. Koronavirusrokotteet vievät kohti normaalimpaa elämää ja tarjoavat tehokasta suojaa koronavirustautia ja erityisesti sen vakavia muotoja vastaan.
Etelä-Pohjanmaan maakunnassa ei ole voimassa olevaa Aluehallintoviraston määräystä kokoontumisrajoituksista. Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin koronatilanne on perustasolla.
Nyrkin suositukset
1. Yksityistilaisuudet
Suositellaan, että yksityistilaisuuksia järjestetään mahdollisimman pienimuotoisesti turvavälit ja muut turvaohjeet huomioiden. Tilaisuuksissa käytetään maskeja ja ulkotilojen käyttöä suositellaan. Mikäli kokoonnutaan sisätiloihin, tilaisuus tulee järjestää riittävän suuressa tilassa, jotta turvavälejä voidaan noudattaa. Vieraiden saapumista voi porrastaa ja vieraiden tulo- ja lähtöajoista voi pitää vieraskirjaa, jotta mahdollisessa altistumistilanteessa altistuneet pystytään jäljittämään.
2. Harrastus- ja kilpailutoiminnassa noudatettavat ohjeet
Aikuisten ulkoharrastukset ovat mahdollisia. Sisäharrastuksia voidaan järjestää, jos turvaohjeita, kuten turvavälejä, pystytään noudattamaan.
Lapset ja nuoret voivat harjoitella lajinomaisesti ilman turvaväliä sekä sisällä että ulkona. Mahdollisesti paikalla olevat vanhemmat tai saattajat noudattavat turvaohjeita.
3. Lasten ja nuorten leiritoiminta
Paikallisiin terveysviranomaisiin tulee olla yhteydessä leiritoiminnan terveysturvallisuuden varmistamiseksi. Paikalliset ja alueelliset tartuntataudeista vastaavat viranomaiset voivat tartuntatautilain mukaisesti avustaa tilannekohtaisten ohjeiden laatimisessa.
Leirille voi osallistua vain oireettomana. Leireillä suositellaan toimimaan rajatuissa pienryhmissä, jotka majoittuvat, ruokailevat ja toimivat yhdessä siten, ettei synny kosketusta muihin mahdollisesti samaan aikaan samassa keskuksessa toimivien ryhmien kanssa.
4. Vierailut sairaalassa ja sosiaali- ja terveydenhuollon yksiköissä
Vierailuja voidaan toteuttaa turvallisesti, kun vierailija ja potilas/asiakas käyttävät kirurgista suu-nenäsuojaa, huolehtivat käsidesinfektiosta ja pitävät turvaväliä.
Mikäli vierailijalla on vähäisiäkään infektio-oireita, vierailu ei ole sallittu.
5. Maskisuositus
Kasvomaskin käyttöä suositellaan THL:n perussuosituksen mukaisesti.
6. Terveysturvalliset kesätapahtumat
Tapahtumajärjestäjille suositellaan yhteydenottoa kunnan tartuntatautiviranomaisiin terveysturvallisen tapahtuman järjestämiseksi.
Tapahtumia suunnitellessa tulee huomioida kunnan ja aluehallintoviraston päätökset yleisötilaisuuksien henkilömääristä ja tilaisuuksien sekä tilojen käytön edellytyksistä.
Kunnilla on velvollisuus ja myös valtuudet valvoa tapahtumien terveysturvallisuutta perustasonkin alueella tartuntatautilain väliaikaisten pykälien mukaisesti.
7. Muut Nyrkin suositukset:
Suositellaan välttämään tarpeetonta ulkomaille matkustamista. Mikäli kuitenkin ulkomaanmatkoja tehdään, tulee rajalla tehdyn koronatestin lisäksi mennä myös toiseen koronatestiin aikaisintaan 72 tuntia sen jälkeen, kun on saapunut maahan ellei ole todistusta saaduista 2 rokoteannoksesta tai kuuden kuukauden sisään sairastetusta koronavirusinfektioista tai koronavirusinfektion jälkeen saadusta yhdestä koronarokotteesta. Testeissä käyminen on erityisen tärkeää silloin, jos on oireita, vaikka olisit saanut yhden tai kaksi koronarokoteannosta.
Kotimaan matkailussa suositellaan välttämään matkustamista kiihtymis- ja leviämisvaiheessa oleviin maakuntiin.
EPSHP sairaanhoitopiirissä noudatetaan kansallista hallituksen etätyösuositusta.