Mikkelissä on todettu kahdeksan koronatartuntaa, kolmessa uudessa tartuntaketjussa.

Yhden ketjun alkulähde on ulkomailla ja muiden tartuntojen alkuperää ei vielä tiedetä varmasti.

– Muutamia altistumisia on tapahtunut myös Mikkelin keskussairaalan yhdessä yksikössä, jonka altistuneet on tavoitettu ja asetettu karanteeniin, kertoo Essoten terveyspalvelujen johtaja Santeri Seppälä.

Rokotusten nopeasta edistymisestä huolimatta tartuntoja on huomattavasti enemmän kuin viime kesänä vastaavaan aikaan.

– Nytkin osa tartunnan saaneista oli kertaalleen rokotettuja. Rajoitusten poistuttua yksilöiden vastuu on nyt suurempi. Testeissä pitää käydä pienenkin oireen johdosta, toimia kaikkialla terveysturvallisesti ja muistaa annetut ohjeet, Seppälä tähdentää.

Mitä rokotuksiin tulee, niin Essotella rokotusajat ovat nyt saatavilla myös 12–15-vuotiaille riskiryhmään kuuluville. Yhteensä rokotuksen on saanut jo 79 prosenttia rokotettavista ikäluokista.

- Alaikäinen voi itse päättää koronarokotteen ottamisesta, jos terveydenhuollon ammattilainen katsoo, että hän ikänsä ja kehitystasonsa perusteella kykenee päättämään hoidostaan. Jos nuori ei ole kykenevä päättämään hoidostaan itse, rokotuspäätökseen tarvitaan huoltajien suostumus, kertoo pandemiapäällikkö Hans Gärdström.