Koronarajoitukset lievenevät osassa Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän kuntia. Yhdeksän kuntaa siirtyy perustasolle, mutta Lahdessa, Orimattilassa ja Kärkölässä pidetään voimassa tiukemmat rajoitukset.

Suurin käytännön vaikutus perustasolle siirtymisessä on se, ettei sisätiloissa määritellä enää tarkkaan, millainen turvaväli ihmisten on voitava pitää.

Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän johtajaylilääkäri Tuomo Nieminen arvioi, että myös Lahdessa, Orimattilassa ja Kärkölässä päästäneen siirtymään perusvaiheeseen parin lähiviikon aikana.

Päijät-Hämeessä kuun vaihteessa tarkemmin tutkitusta 20 koronanäytteestä neljä osoittautui Intian muunnokseksi eli delta-variantiksi. Sen tiedetään leviävän hanakammin kuin esimerkiksi vallalla olevan Britannian variantin.

– Lähtökohtahan on, että jos jotain virusmuotoa meillä jatkossakin leviää, niin ajan kanssa se paremmin leviävä ottaa asemaa viikko viikolta. Mutta jo os saamme epidemian hyvin pienelle tasolle, eihän se delta-muunnoskaan siellä rikastu, kun kerran mitään tartuntoja ei tule, johtajaylilääkäri toteaa.

Epidemiatilanne ei ole huonontunut, vaikka tartuntoja tuli lisää

Yleisötilaisuuksien osallistujamäärästä päättää aluehallintovirasto alueellisen koronatyöryhmän esityksestä. Ravintoloiden aukioloa määrittelee valtioneuvoston asetus.

Maskisuositus pidetään edelleen voimassa koko Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän alueella.

Uusien koronatapausten määrä nousi Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän alueella viime viikolla neljänneksen edellisviikkoon verrattuna. Yhtymän mukaan kyse on todennäköisimmin epidemian luonnollisesta vaihtelusta, eikä epidemiatilanne tämän hetken tiedon mukaan ole muutoin huonontunut.

Tartunnanlähde oli selvillä 70 prosentilla viime viikon koronatapauksista. Karanteenissa olleilla varmistui kymmenen tartuntaa. Samassa taloudessa asuvilla todettiin 12 jatkotartuntaa, ulkomailta tartuntoja tuli 10, ja työpaikalla todettiin 1 tartunta.

Päiväkodeissa tai kouluissa tartuntoja ei todettu. Ystävien tai sukulaisten tapaamisista seurasi kuusi jatkotartuntaa.

Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän alueen vähintään 16-vuotiaista on rokotettu yli 70 prosenttia. Tällä viikolla alueella annetaan noin 8 000 koronarokotusta lisää.