Britanniassa riidellään ja avustusjärjestöissä lasketaan epätoivoisesti rahojen riittävyyttä, kun pääministeri Boris Johnsonin hallituksen säästöohjelman vaikutukset alkavat näkyä.
Britannia on sitoutunut antamaan kehitysapua 0,7 prosenttia bruttokansantulosta , mutta koronapandemian synnyttämään poikkeustilaan vedoton pääministeri Boris Johnsonin hallitus päätti viime vuoden lopulla suurista leikkauksista.
Yksityiskohdat valkenivat huhtikuun alussa, kun uusi budjettikausi alkoi. Britannia pudotti kehitysavun 0,5 prosenttiin.
Rahassa tämä merkitsee, että 14 miljardin punnan budjetista leikattiin neljä miljardia puntaa eli noin viisi miljardia euroa.
– Päätös oli poikkeuksellinen ja äkillinen, sanoo osastopäällikkö Satu Santala ulkoministeriön kehityspoliittiselta osastolta.
Vaikutukset tuntuvat ympäri maailman. Paitsi että leikkaukset pysäyttävät työt monessa avustuskohteessa kertaheitolla, ne myös tuhoavat aiempia saavutuksia nopeasti.
Pääministeri Johnsonin mukaan leikkaus on väliaikainen ja koskee vain kuluvaa budjettivuotta. Tähän avustusjärjestöissä ja oppositiossa ei jakseta uskoa. Kehitysaputyötä tekevien ja jopa useiden konservatiivipoliitikkojen mukaan hallituksen päätös olisi laiton.
Tähän saakka Britannia on ollut yksi harvoista valtioista, jotka ovat jo pitkään maksaneet bruttokansantulostaan YK:n suosittaman 0,7 prosenttia kehitysapuun.
YK:n väestörahasto ja naiset ajautuvat hengenvaarallisiin vaikeuksiin
Britannia kohdistaa leikkauksia monenkeskiseen apuun, siis ohjelmiin, joissa on useita rahoittajia.
– Koska Britannia on ollut niin suuri rahoittaja, ei sen osuuksien paikkaaminen muilta valtiolta onnistu, toteaa osastopäällikkö Satu Santala ulkoministeriöstä.
Yksi suurimmista kärsijöistä on YK:n väestörahasto UNFPA. Se edistää 150 maassa naisten seksuaali- ja lisääntymisterveyttä kaikkein köyhimpien naisten ja tyttöjen joukossa. Britannia leikkaa nyt sille antamastaan tuesta 85 prosenttia.
Tämä merkitsee, että väestörahaston budjetista poistuu 130 miljoonaa puntaa eli noin 160 miljoonaa euroa.
Britannian ratkaisun jälkeen UNFPA tiedotti, mitä rahasumma merkitsee ihmishenkinä: Britannian osuudella voitaisiin estää 250 000 äitiyskuolemaa, 14,6 miljoonaa suunnittelematonta raskautta ja 4,3 miljoonaa vaarallista aborttia.
Britannia leikkaa nyt niiltä, joiden toimintaa se on tähän saakka eniten tukenut.
Pulaa ehkäisyvälineistä
YK:n väestörahastossa ratkaisu vaikuttaa erityisesti perhesuunnittelujärjestöjen kattojärjestöön, IPPF:ään. Suomea siellä edustaa Väestöliitto.
– Britannian ratkaisujen takia toimintoja ajetaan nyt alas eri puolilla maailmaa. Rahat loppuivat kuin leikaten, kuvailee kansainvälisten asioiden johtaja Elina Korhonen Väestöliitosta.
IPPF on keskittynyt auttamaan maailman kaikkein vaikeimmissa oloissa asuvia naisia ja nuoria tyttöjä saamaan ehkäisyä ja selviytymään hengissä toistuvista synnytyksistä.
– Väestörahasto laskee, että Britannian budjettileikkausten takia maailmassa alkaa yli 14 miljoonaa ei-toivottua raskautta vuositasolla, Korhonen kertoo.
Syynä on se, että YK:n väestörahasto ei pysty tuottamaan ja hankkimaan ehkäisyvälineitä entisessä mitassa.
– Väestörahasto tuottaa ja on vastuussa 40 prosentista maailman kaikista ehkäisyvälineistä. Tämä työ on nyt lamaannuksissa, selvittää johtaja Elina Korhonen suurten lukujen taustaa.
YK-järjestöjen toimintaa vaikeuttaa lisäksi presidentti Donald Trumpin hallinnon perintö. Trumpin aikana Yhdysvallat leikkasi etenkin perhesuunnittelujärjestöjen rahoituksia. Muut valtiot, kuten esimerkiksi Hollanti ja Belgia, riensivät apuun paikkaamaan budjettia.
Nyt hätäapua ei koronapandemian takia ole samalla tavalla saatavilla, ja ketjun heikoimmassa asemassa olevat alkavat taantua uudelleen, muistuttavat asiantuntijat.
Jemen ja Syyria entistä suuremmissa vaikeuksissa
Britannian suurimmat avunsaajat ovat Pakistan, Etiopia, Afganistan, Jemen ja Nigeria.
Sanomalehti Guardian kirjoitti huhtikuussa, että sodista kärsivät Jemen ja Syyria ovat brittien leikkauslistan kärjessä. Niiden humanitaarisesta avusta britit karsivat molemmista noin puolet.
Myös polio- ja malariarokotusohjelmat ovat ajautumassa suuriin ongelmiin. Tarkkoja tietoja leikkausten kohdistumisesta ei vielä ole saatavilla, edes YK:lla. Ilmeisesti ne paljastuvat asteittain, kun järjestöt niistä itse kertovat.
Vaikka Britannian leikkaukset koskevat kuluvaa budjettivuotta, niin kukaan ei tiedä, millä aikataululla, jos koskaan, Britannia alkaa nostaa kehitysapunsa määrää.
– Suomi leikkasi kehitysapuaan rajusti, liki 40 prosenttia, vuonna 2015. Emme ole vieläkään palanneet tätä edeltävälle tasolle, muistuttaa Kehityspoliittisen osaston osastopäällikkö Satu Santala ulkoministeriöstä.
Lue lisää:
Suomi on jäämässä yhä kauemmaksi YK-tavoitteesta – kehitysavun määrä laski viime vuonna
Kehitysapua pidetään entistä tärkeämpänä – joka neljäs leikkaisi siitä
EU:n Afrikka-strategia vihdoin julki: Afrikka on mahdollisuuksien manner