Varsinais-Suomen koronakoordinaatioryhmä päätti tiistaisessa kokouksessaan alueen siirtymisestä kiihtymisvaiheesta perustasolle 16. kesäkuuta alkaen.
Koronatilanne on pysynyt rauhallisena ja kaikki perustason edellytykset täyttyvät.
– Tämä on poikkeuksellisen iloinen hetki, kun voimme todeta alueemme siirtyvän lievimpään tasoon, Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Mikko Pietilä sanoo.
Niin sanottuja nollapäiviä, ilman yhtäkään positiivista koronatestitulosta, on ollut kesän alussa jo kaksi: 6. ja 13. kesäkuuta.
Maanantaina 14. kesäkuuta todettiin kaksi positiivista koronatestitulosta Varsinais-Suomessa.
Tuorein 14 vuorokauden ilmaantuvuus 100 000 asukasta kohti on Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirissä 18,6. Viikko sitten ilmaantuvuus oli 18,4. Ilmaantuvuus on siis pysynyt matalana.
– Tämä on erittäin matala ja hyvä taso. Voi olla, että jäämme tälle tasolle pitkäksikin aikaa, Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin tartuntataudeista vastaava ylilääkäri Esa Rintala arvioi.
Lievissä oireissa vielä tärkeätä mennä testiin
Väestö hakeutuu vielä hyvin testeihin ja testausmäärät ovat pysyneet korkealla. Positiivisten testien osuus on nyt 0,7 prosenttia, kun se viime viikolla oli 0,6 prosenttia.
– Edelleenkin testeihin hakeutuminen on tärkeää, vaikka epidemiatilanne on rauhallinen. Esimerkiksi Britanniassa on huomattu koronan oirekuvan muuttuminen. Tämän oirekuvan muuttuminen voi edesauttaa varianttien leviämistä, jos lievissä oireissa ei mennä testiin. Eli pitäisi mennä testiin myös lievissä oireissa, kun aikaisemmin ajateltiin, että korona on vaikeampikin infektio, Esa Rintala sanoo.
Suurin osa tartunnoista tulee Varsinais-Suomeen ulkomailta. Jos lasketaan Varsinais-Suomen ilmaantuvuus kahden viikon ajalta ilman ulkomaan tartuntoja, se olisi vain 6,3.
Suositukset perustasolle
Koronakoordinaatioryhmä teki pieniä muutoksia ja helpotuksia suosituksiin:
Lue myös:
Aluehallintovirasto poistaa kokoontumisrajoitukset Varsinais-Suomesta