Mikkelin keskustassa liikkuneet ovat saattaneet hieraista silmiään tällä viikolla. Katukuvaan on ilmestynyt taideteoksia.

Teokset liittyvät huomenna lauantaina Mikkelin kaupunkimuseossa käynnistyvään M_itä? Nykytaiteen biennaaliin.

Taiteilija Jani Leinosen kuratoima näyttely kokoaa yhteen itäsuomalaisen taiteen parhaimmistoa.

Mikkelin taidemuseon näyttelytilojen lisäksi noin parisenkymmentä biennaalin teosta on sijoitettu tai piilotettu kaupungin keskustaan ja lähiympäristöön.

Leinonen innostuu kysyttäessä syytä ratkaisulle. Paikallisten reaktiot ovat palkinneet, kun uteliaita on saapunut ihmettelemään pystytystöitä.

– Siellä ei ole mitään kylttejä ja osa teoksista on abstrakteja, eikä edes taideteoksen näköisiä! Ne herättää kysymyksiä, että mitä tämä on, Leinonen innostuu.

– Itselläni on aika avoin ajatus taiteesta. En haluaisi, että asioita edes heti tunnistaa sellaiseksi. Monen ihmisen ajatus taiteesta on, ettei se kiinnosta. Mutta jos näkee jotain kiinnostavaa kaupungilla, niin heille jää aikaa miettiä itse sitä teosta, ennen kuin tajuaa tarkastella sitä taideteoksena.

Koronapandemia yllätti myös kuratoijan

M_itä? Nykytaiteen biennaali järjestetään nyt toista kertaa. Näyttely keskittyy esittelemään itäsuomalaisia taiteilijoita sekä verkostoja.

Kuopiossa muutama vuosi sitten ensimmäistä kertaa järjestetyllä biennaalilla ei vielä ollut teemaa. Tällä kertaa toimittiin toisin. Idea utopioihin perustuvista töistä saatiin näyttelyn taiteilija-kuraattori Jani Leinoselta.

Näyttelyyn lähetettiin teosehdotuksia, joiden pohjalta valikoitui viime keväänä 12 taiteilijan ja taitelijaryhmän työt. Mukana ovat taiteilija Jaakko Autio, Emma Fält, Reetta Gröhn-Soininen, Marjo Hallila, Antti Immonen, Työryhmä Unski Immonen - Väinö Makkonen, Ville Löppönen, Antti Rönkä, Jaana Partanen, Hanna Vahvaselkä, Iida Valkonen ja Tarja Wallius.

Leinonen sparrasi jo alkuvaiheessa tekijöitä miettimään töissään, mitä unelmien todellisuus voisi olla ilman rajoituksia.

Kohtalon ivaa tai ei, näyttelyn teema "paras mahdollinen maailma" päätettiin ennen koronapandemiaa.

Projekti on alkanut elää omaa elämäänsä maailmantapahtumien vuoksi.

– Minun pelot ovat muuttuneet toisenlaiseksi. On tullut pelon pelko. Pelkään, että koronan jälkeen tyydytään vähempään. Jotenkin pelkään sitä, että koronan myötä me emme vaadikaan niin paljon ja pyri yhtä kunnianhimoisesti eteenpäin. Siinä mielessä tämä näyttely on itsessään saavutus, Leinonen kertoo.

– En halua sanoa, että tämä on koronanäyttely. Mutta kun puolitoista vuotta olen tätä tehnyt, niin se on varmasti vaikuttanut ja varmasti näitä teoksia tulkitaan senkin kautta, hän myöntää.

Toivoa paremmasta

Leinonen haluaa tuulettaa valitulla teemalla julkisessa puheessa esillä olleita dystopioita, eli kauhukuvia siitä mihin yhteiskunta etenee.

– Politiikassa kaikki puolueet myyvät ideologiaansa dystopioiden kautta, eli pelon kautta. On ilmastokriisi tai maahanmuuttajat, jotka tulee ja vie työpaikat. On ihan sama, onko puolue oikealla tai vasemalla. Aina puhutaan dystopioiden kautta, Leinonen kertoo.

Dystopiat eivät toisaalta ole yleistyneet vain poliittisessa retoriikassa vaan visiot maailmanlopusta ovat myös populaarikulttuurin peruskauraa. Leinonen toteaa, että sekä utopiat ja dystopiat ovat yhtä lailla fiktiivisiä keksintöjä, mutta syystä tai toisesta juuri dystopiat myyvät nyt.

– Ymmärrän kyllä, että pitääkin miettiä sitä mahdollisuutta, että maailma voi mennä huonoon suuntaan. Pitää pystyä katsomaan ongelmia vakavasti. Utopiahan kuitenkin tarkoittaa, että mietitään ratkaisua dystopioille.

– Itse haluaisin ajatella positiivisen kautta sitä, eli mitä dystopioiden toisella puolella on.

Teoksissa utopioita lähestytään monella tapaa. Osassa teoksissa tarkastellaan esimerkiksi ihmisen ja luonnon välistä suhdetta sekä ihmisten kulutustottumuksia.

Vaikka utopioita voisi yleisellä tasolla joku helposti leimata haihatteluna, Leinonen osaa antaa niille arvoa.

– Utopiat voivat eheyttää, parantaa ja antaa myös toivoa. Kun sanoo asioita ääneen, niin samalla otetaan askel niitä kohti.