Yritykset ja muut työnantajat miettivät tulevia työjärjestelyjä, jos koronan aiheuttamia poikkeusjärjestelyjä päästään purkamaan suunnitellusti.

Esimerkiksi Oulun yliopisto on kysynyt työntekijöiltään arvioita tulevan etätyön määrästä.

Yli 60 prosenttia arvioi tekevänsä jatkossa etätyötä 1-3 päivää viikossa. Joka kymmenes ennakoi tekevänsä töitä etänä vielä tiiviimmin, eli vähintään neljä päivää viikossa. 27 prosenttia vastanneista arvioi olevansa etätöissä yhden päivän viikossa tai harvemmin.

Jos työntekijä saisi itse päättää etätyöstään, sen määrä nousisi entisestään. Peräti 23 prosenttia toivoisi tekevänsä lähes täyttä etätyöviikkoa, eli vähintään neljä päivää viikossa.

Kyselyyn vastasi 1747 yliopiston työntekijää, eli noin puolet henkilöstöstä. Yliopistolla etätöitä on tehty eri laajuudessaan jo noin 15 kuukauden ajan.

Tästä voit lukea tuoreimmat tiedot koronavirustilanteesta Pohjois-Pohjanmaalla.

Lisää Pohjois-Pohjanmaan uutisia Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.