Matkailu- ja ravintolapalvelujen edunvalvoja ja työmarkkinajärjestö Mara haluaisi ravintoloita koskevat rajoitukset mahdollisimman nopeasti pois koronaepidemian perustason maakunnista. Suuri osa Suomen maakunnista on tällä hetkellä perustasolla.
Ylen haastatteleman Maran toimistusjohtajan Timo Lapin mukaan ravintolat ovat nyt eriarvoisessa asemassa tapahtumiin verrattuna, sillä niistä on perustason maakunnista poistettu kokonaan kokoontumisrajoituksia.
Lappi toivoo, että hallitus tekisi epidemian perustason alueille lievennyksiä jo torstaisessa istunnossaan.
– Kyllä me toivomme, että hallitus nyt tänä torstaina lieventäisi rajoituksia eli poistaisi käytännössä rajoitukset kokonaan. Tämä kriisi on vienyt sekä työntekijät että työnantajat aivan uupumuksen partaalle.
Hän toivoo, että koko Suomen ravintolarajoitukset olisi poistettu juhannukseen mennessä.
Sote-ministerien on tänään tarkoitus keskustella ravintolarajoitusten kokonaisuudesta. Päätökset eivät kuitenkaan ehtisi tämän viikon valtioneuvoston istuntoon.
Yleisesti epidemian perustasolla olevien alueiden ravintoloissa anniskelu päätty nyt kello 24, ja ne voivat olla auki yhteen asti yöllä. Paikkamäärissä ja liikkumisessa ravintoloiden sisällä on rajoituksia.
Viime viikolla sosiaali- ja terveysministeriö puolestaan linjasi, että epidemian perustason alueilla yleisötilaisuuksien kokoontumisrajoitukset voidaan poistaa.
Varsinkin leviämisalueiden vielä tiukoista yleisötilaisuuksien kokoontumisrajoituksista on ollut erimielisyyttä hallituksen sisällä, ja se vaikuttaa siihen, että myös ravintolarajoituksien uudelleentarkastelu on viivästynyt.
Voit keskustella aiheesta perjantaihin 4. kesäkuuta kello 23:een asti.
Lue seuraavaksi:
Päivittyvä koronavirusseuranta
Millaisessa epidemiatilanteessa kesä alkaa? Katso STM:n ja THL:n koronakatsaus