Muutama suomalainen Ruotsin puolella käynyt matkailija on kieltäytynyt rajalla pakollisesta terveystarkastuksesta eli käytännössä koronatestistä.
Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Jyri J. Taskila sanoo, että jo yhdestä kieltäytyjästä syntyy viranomaisille monen tunnin soppa.
– Rajavartija ilmoittaa kieltäytymisestä tartuntatautilääkärille. Sitten asiasta tehdään virka-apupyyntö poliisille ja tartuntatautilääkäri, rajavartija ja poliisi soittelevat keskenään. Selvittelyissä menee tuntikausia, Taskila kuvaa.
Taskila toteaa, että viranomaisten aikaa voisi käyttää tähdellisempäänkin tekemiseen.
– Ajattelematon toiminta on tällä viikolla työllistänyt tartuntatautilääkäreitä runsaasti. Aika on pois tartunnanjäljittämisestä. Ylimääräisiä resursseja tällaiseen toimintaan ei ole saatavissa. Poliisillakin olisi muuta tekemistä, Taskila toteaa.
"Tämä on hyvin outoa niskoittelua"
Todetuissa tapauksissa henkilöt ovat kieltäytyneet kaikesta yhteistyöstä. Taskilan mukaan käytökselle ei ole löytynyt selitystä.
– He eivät anna edes puhelinnumeroa. Tämä on hyvin outoa niskoittelua, Taskila sanoo.
Taskila toteaa, että ruotsalaiset testistä kieltäytyjät voidaan käännyttää takaisin Ruotsiin, mutta Suomen kansalaisilla on aina oikeus tulla maahan.
Testistä kieltäytyjiä on ollut sekä Torniossa että Ylitorniolla.
Uusimmat tiedot Lapin koronatilanteesta löytyvät tästä linkistä.
Lisää Lapin uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.