Lukiossa opiskeleva Iida Savela käyttää maskia ja pesee käsiään, mutta koronarokotteesta hän ei ole vielä ihan varma.

– Kaipaan enemmän tietoa rokotteiden turvallisuudesta ja mahdollisista sivuvaikutuksista. Minun mielestäni tietoa on ollut suht vähän tarjolla, sanoo 17-vuotias Savela.

Porvoolainen Savela kuuluu vähemmistöön nuorista, jotka vielä empivät koronarokotteen ottamista tai ovat jo päättäneet kieltäytyvänsä rokotteesta.

Toisessa ääripäässä on helsinkiläinen 23-vuotias Routa Kankkonen. Hänelle on ollut pandemian alusta asti itsestäänselvyys, että hän ottaa rokotteen.

Palaamme heidän kokemuksiinsa myöhemmin, mutta vilkaistaan ensin rokotusjonoon. Nyt on nimittäin nuorten aika tehdä päätös siitä, ottavatko he koronarokotteen käsivarteensa.

Usealla paikkakunnalla aloitetaan pian alle 30-vuotiaiden rokottaminen. Esimerkiksi Uudellamaalla sijaitsevalla Lohjalla kaikki 16 vuotta täyttäneet voivat saada koronarokotuksen ensi viikosta lähtien.

Nuorten rokotusinto on korkealla: Alle 30-vuotiaista valtaosa aikoo ottaa rokotteen tai on jo ottanut sen. Tilastokeskuksen Kansalaispulssiin vastanneista nuorista yksi kymmenestä on nyt sitä mieltä, että ei aio ottaa rokotetta.

Rokotushalukkuus on noussut tasaisesti kaikissa ikäryhmissä kevään aikana.

“Haluan rokotteen jotta pääsen kesän festareille ja ulos ystävien kanssa”

Kysyimme nuorilta Instagramissa perusteluja siihen, miksi he ottaisivat tai eivät ottaisi koronarokotetta, kun heidän vuoronsa rokotusjonossa koittaa. Vastauksia tuli vuorokaudessa yli 450.

Rokotteen ottamista perusteltiin muun muassa omalla ja läheisten turvallisuudella sekä mahdollisimman nopealla paluulla normaaliin elämään.

Yksi rokotusten puolustajista on 23-vuotias yliopisto-opiskelija Routa Kankkonen. Hänen mielestä korona päihitetään luottamalla tieteeseen ja asettamalla yhteinen hyvä omien ennakkoluulojen ja tietämättömyyden edelle.

– Minulla on se etu, että olen häntäpäässä rokotusjonoa. Jos rokotuksista tulisi tosi vakavia sivuvaikutuksia, olisi se jo siinä vaiheessa tiedossa, Kankkonen järkeilee.

Kankkosen luottamusta rokotuksiin ja tieteeseen ei horjuta edes se, että hänen tuttunsa sai narkolepsian sikainfluenssarokotteesta.

“En koe tarvetta rokotteelle, joka on väsätty alle kahdessa vuodessa.”

Kaikki Instagramissa vastanneet nuoret eivät ole yhtä vakuuttuneita koronarokotuksen turvallisuudesta tai tarpeellisuudesta.

Lukiolainen Iida Savela kaipaisi enemmän tutkimusta rokotusten vaikutuksesta ihmisiin, voiko tauti tarttua rokotuksesta huolimatta ja kuinka hyvin ne purevat virusmuunnoksiin.

Johtavan terveysviranomaisen THL:n mukaan jos rokotettu saa tartunnan, oireet ovat lähes aina lievemmät kuin ilman rokotusta. Suomessa nuoremmille ikäluokille annettu Pfizerin mrna-koronarokote on osoittautunut laajassa käytössä hyväksi virusmuunnoksien aiheuttamaa tautia vastaan.

Samoin kuin monia vastaajia, myös Savelaa epäilyttää erityisesti se, että rokote on ollut vasta niin vähän aikaa käytössä. Savelasta on huolestuttava merkki, että Astra Zeneca -merkkisen koronarokotteesta ollaan luopumassa.

Lue lisää: EU lopettaa Astra Zenecan rokotteiden ostamisen – Iso määrä tilattuja rokotteita toimitetaan Suomeen joka tapauksessa

– Ymmärrän, että koronatauti voi tulla vakavana myös nuorille ja terveille, mutta en usko, että sairastuisin. Suomessa on niin hyvät rajoitukset, että tauti ei ole päässyt leviämään pahasti, sanoo Savela.

Savelan kaveripiirissä ajatellaan samalla tavalla koronarokotteesta: siitä kaivataan lisää tietoa, mutta moni aikoo todennäköisesti ottaa rokotteen – tosin ei ihan ensimmäisenä.

– Kyllä mä varmaan sen otan kuitenkin, sanoo Savela.

Näin monen tulisi ottaa rokotus, jotta laumasuojaan päästään

Nuorten rokotushalukkuudella on merkitystä, koska sillä on suuri vaikutus koronaepidemian kestoon sekä laumasuojaan.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) erikoistutkija Simopekka Vänskän mukaan suomalaisista yli 70 prosentin pitäisi ottaa koronarokotus, jotta laumasuoja saavutettaisiin. Laumasuoja toimii niin, että kun rokotettu ihminen ei sairastu, hän ei myöskään tartuta tautia eteenpäin.

Tällä hetkellä ainakin yhden rokotteen on saanut neljä kymmenestä ihmisestä Suomessa.

Nuorten rokotuskattavuus on vielä matala, koska heistä rokotuksen ovat saaneet lähinnä riskiryhmäläiset. Vänskän mukaan mahdollisimman monen nuoren pitäisi ottaa koronarokotus, jotta viruksen kiertoa väestössä saataisiin vähenemään.

– Nuorissa aikuisissa on ollut eniten tartuntoja. He ovat epidemian driving force, pyörittävä voima, sanoo Vänskä.

Meillä on väärä käsitys rokotushaluttomista

Kaikki rokotushaluttomuus ei ole rokotuskriittisyyttä, muistuttaa THL:n erikoistutkija Jonas Sivelä. Hän on tutkinut syitä suomalaisten halukkuuteen tai haluttomuuteen ottaa koronarokote.

– Riskien miettiminen ei ole automaattisesti rokotusvastaisuutta, sanoo Sivelä.

Nuoremmissa ikäryhmissä halukkuuteen ottaa rokote vaikuttavat erityisesti rokotuksen helppous eli kuinka kätevästi rokotuspaikkaan pääsee tai mihin aikaan päivästä rokotusaikoja on tarjolla.

Työssäkäyvän perheellisen tai opiskelusta stressaantuneen lukiolaisen voi olla hankala mahduttaa keskelle päivää rokotusaikaa, varsinkin jos rokotuspaikka on kaukana kotoa.

Sivelä kannustaa muuta Suomea ottamaan mallia Etelä-Savosta: paikallinen palveluntarjoaja Essote rokottaa ihmisiä myös illalla helpottaakseen työssäkäyvien rokottautumista.

Sivelä toivoisi lisää ilta- ja viikonloppuaikoja sekä rokotuspaikkoja eri puolilla kaupunkia, jotta rokotteen ottaminen olisi mahdollisimman vaivatonta.

Iida Savela ja Routa Kankkonen eivät ole ehtineet miettiä käytännön asioita, eli missä ja milloin he ottaisivat rokotteen. Molemmat kokevat, että heidän olisi helppo mahduttaa rokottaminen aikatauluun.

– En ollut miettinyt edes koko asiaa. Se on mulle niin tärkeä asia, että sillä ei ole väliä, sanoo Routa Kankkonen.

– Jos otan rokotteen, olisin vaikka poissa koulusta sen takia. Enemmän tässä painaa tiedon puute, sanoo Iida Savela.

Aiheesta voi keskustella sunnuntaihin 30.5. klo 23 asti.