Kun koronapandemia muutti kaupunkielämän varjoksi entisestä, kaupunkilaisten tarve avoimelle tilalle ja hengähdystauoille kasvoi. Perinteisille mökeille lähdettiin joukoin ja niillä viihdyttiin pitkiäkin aikoja, mutta rinnalle vaihtoehdoksi on vakiintunut siirtolapuutarha: oma pikku viljelyspalsta pienen tuvan kera kaupungin laitamilta.
Mökin ja siirtolapuutarhapalstan yhteneväisyydet loppuvat kuitenkin lyhyeen. Siirtolapuutarhojen kultainen sääntö on ytimekäs: siirtolapuutarhapalsta on puutarhan hoitamista varten.
Eli siirtolapuutarhapalstaa on turha alkaa kattaa terassiksi auringossa kylpemiselle tai kirjanlueskelulle. Siirtolapuutarhat ovat aktiivisia viherpeukaloita varten ja ehkä juuri siksi niin koukuttava harrastus joillekuille meistä.
Siirtolapuutarhavillitystä on vierestä seurannut helsinkiläinen Maarit Louekari, Suomen Siirtolapuutarhaliitto ry:n varapuheenjohtaja ja todellinen viherpeukalo.
– Moni aloittaa viljelyharrastuksen, innostuu siitä isosti ja löytää sitä kautta puutarhayhteisön. Puutarhanhoidon ohessa joogaamme, jumppaamme sekä järjestämme mainioita kesäjuhlia ja karaokeakin, Louekari kertoo.
Louekarin mukaan siirtolapuutarhamökkien suosio on noussut useamman vuoden, varsinkin autossa istumista välttelevien lapsiperheiden parissa. Koronan alkamisen jälkeen kyselyt palstoista esimerkiksi Helsingissä ja Tampereella ovat vain lisääntyneet.
– Kasvavan kysynnän takia pitäisi perustaa uusia siirtolapuutarhoja. Porvooseen avattiin yksi hiljattain, Kemiin ja Tampereelle on suunnitteilla uudet, Louekari kertoo.
Tällä hetkellä Suomessa on kolmisenkymmentä siirtolapuutarhaliittoon kuuluvaa siirtolapuutarhaa ja joitakin "itsenäisiä" siirtolapuutarhoja. Siirtolapuutarhan perustaminen ei ole aivan yksinkertaista, sillä siihen tarvitaan yhdistys ja sopimus viljelyskäyttöön maanvuokraajalta.
Kasvava kysyntä on nostanut palstojen hintoja
Helsinkiläinen Mandi Petrell heräsi helmikuussa 2020 tarpeeseen päästä puuhastelemaan. Työpäivät kuluivat tietokoneen ääressä aivotyön parissa, ja konkreettinen käsin työskentely kuulosti kivalta vaihtelulta. Petrell oli jo useamman vuoden tutkaillut siirtolapuutarhapalstoja.
– Halu kaivaa kuoppia yltyi liian isoksi, ja ostin sitten mökin Helsingin Ruskeasuon siirtolapuutarhasta juuri ennen kun koronapandemia iski. Talvella muita ostajia ei ollut, ja sain mökin hyvällä hinnalla.
Petrellin mukaan hänellä kävi "hyvä munkki" ostoajankohdan kanssa. Mökkien hinnat lähtivät jyrkkään nousuun korona-ajan alettua.
– Jos ostosaappaat olisi ollut jalassa vasta pari kuukautta myöhemmin, niin en usko, että rahani olisivat enää mökkiin riittäneet, Petrell kertoo.
Tällä hetkellä Suomessa siirtolapuutarhamökkien hinnat pyörivät Petrellin mukaan välillä 50 000 - 120 000 euroa. Helsingissä palstojen mökit ovat pienempiä kuin muualla Suomessa, joten hinnat ovat hieman matalammat, 45 000 eurosta 90 000 euroon.
Hintaan vaikuttaa viljelyspalstan ja mökin kunto. Halpaa touhua siirtolapuutarhan hoito ei ole palstan ostamisenkaan jälkeen.
– Palstaan ja mökkiin saa kyllä upotettua aivan loputtomasti rahaa, sen olen huomannut, Petrell kertoo.
Useimmissa siirtolapuutarhoissa edellytetään, että palstan ostaja on kyseisen kunnan asukas. Esimerkiksi espoolainen ei voi ostaa palstaa Helsingistä.
Viljelyinnostusta ympäri Eurooppaa
Villitys kuokkimiseen ja kitkemiseen ei rajoitu Suomeen. Maarit Louekarin Siirtolapuutarhaliitto selvitti viime keväänä kansainväliseltä kattojärjestö Fédération Internationale des Jardins Familiauxilta siirtolapuutarhojen kysyntää Euroopan tasolla. Kattojärjestön mukaan muun muassa Oslossa, Berliinissä ja Tukholmassa jonot palstoille olivat kaksinkertaistuneet. Englannissa palstoihin ei kuulu mökkejä, mutta jonotuslistat ovat yhtä kaikki nousussa The Guardianin mukaan.
Louekarin mukaan suomalainen siirtolapuutarhakulttuuri eroaa muista suojellun asemakaavan kautta ja tietyn tyyppipiirrustusten mukaan rakennettavilla mökeillä.
– Olen käynyt siirtolapuutarhoissa Sveitsissä ja Tanskassa, missä voi rakentaa millaisen mökin tai vajan tahansa, lisäksi palstat ovat pienempiä. Ne ovat aika hauskan näköisiä, Louekari kertoo.
Mandi Petrell kertoo kotoutuneensa Ruskeasuon palstalleen ihanasti.
– Aluksi minua pelotti, että mitä jos tämä ei tule olemaankaan sellaista mitä kuvittelin. Mutta tämä onkin ollut vielä paljon enemmän!
Petrell suhailee pyörällään Ruskeasuolle Oulunkylästä useamman kerran viikossa, ja palstalla kuluvat miltei kaikki vapaat viikonloput.
– Täällä minä sitten nökötän! Kutsun ystäviä tänne viikonloppuisin, tämä kun on tällainen hurmaavan puoleensavetävä paikka. Kerrostaloissa asuvat kamut tykkäävät tulla tänne puutarhaan, varsinkin jos on vielä kuohuviiniä tarjolla, jolloin he tulevat paikalle entistä nopeammin, Petrell nauraa.
Petrell kertoo saaneensa mökin yhteydessä kaupan päälle mukavan yhteisön, josta löytyy niin nuorta kuin vanhempaa väkeä. Porukan kesken vaihdellaan vinkkejä, annetaan rakennusneuvoja ja sovitaan apuvoimista isompia projekteja varten.
Aktiivi Maarit Louekari kehuu myös yhteisöllisyyttä vuolaasti, mutta muistuttaa, että palstan mukana tulee vastuuta.
– On ihanaa, että ihmiset ovat innostuneet siirtolapuutarhoista, mutta täällä ei olla kuin mökillä. Yhdistyksillä ja maanvuokraajilla on säännöt.
Ongelmia tuottaa se, että kaikki eivät ymmärrä, miten palstaa pitäisi hoitaa. Jotkut voivat jättää palstansa hoitamatta.
Mandi Petrell kuvaileekin keskimääräistä siirtolapuutarhuria "kerrostaloasujaksi, joka haaveilee landemeiningistä, mutta kuitenkin ratikan varrelta". Opittavaa villjelystyössä voi siis olla paljon. Kenties juuri tässä piilee syy siirtolapuutarhuroinnin suosioon.