Jämsässä puretaan jälleen koronarajoituksia. Tulevana maanantaina avataan nuorisotilat ja uimahalli. Uimahallin asiakasmääriä kuitenkin rajoitetaan edelleen.

Myös sisäliikuntatilat on avattu lasten ja nuorten eli vuonna 2002 tai myöhemmin syntyneiden harrastuksille, kilpailuille ja turnauksille. Sekä sisällä että ulkona nuoret voivat harjoitella ilman turvavälejä ja ryhmäkokorajoituksia.

Aikuisten sisätiloissa tapahtuvat ryhmäharrastukset pysyvät kuitenkin tauolla. Sen sijaan ulkotiloissa aikuiset voivat harrastaa 50 hengen ryhmissä ilman turvavälejä.

Jämsä kuuluu Pirkanmaan sairaanhoitopiiriin ja noudattaa sen rajoituksia ja suosituksia. Pirkanmaa on koronaepidemian kiihtymisvaiheessa ja Keski-Suomi perustasolla.

Pihtiputaalla ja Viitasaarella koronarokotusten antaminen on edennyt niin, että kuluvasta torstaista alkaen rokotusajan voivat varata kaikki 40–49-vuotiaat.

Samaan aikaan Wiitaunionin alueella jatkuvat toisen rokoteannoksen rokotukset. THL:n mukaan Pihtiputaalla 53 prosenttia ja Viitasaarella 50 prosenttia 16 vuotta täyttäneistä on saanut ainakin yhden koronarokotuksen.