Muuramessa Tuomiston tilalla järjestettävän rockfestari Naamojen liput myytiin jälleen ennätysajassa.

Tapahtuman liput tulivat myyntiin 26. toukokuuta ja kaikille löytyi järjestäjien mukaan ostaja 15 sekunnissa.

Naamat järjestetään 23.-25. heinäkuuta. Naamojen liput ovat ennenkin menneet pikavauhtia kaupaksi.

Koronavirustilanteen takia lippuja oli nyt myynnissä vain 500. Määrä on puolet tavanomaisesta määrästä.

Lippuja voi järjestäjien mukaan tulla myyntiin myöhemmin lisää, mikäli koronaepidemia pysyy aisoissa ja tapahtuma on rajoitusten puolesta mahdollista toteuttaa isompana.

Tapahtuman ohjelma julkaistaan myöhemmin.

– Suuntaamme koko ajan kohtuu normaaliin täysimittaiseen festivaalitoteutukseen. Tietenkin kesän edetessä pandemiatilanne sekä hallituksen ja viranomaisten päätökset ja rajoitukset näyttävät, mitä lopulta voidaan tehdä. Tällä hetkellä suunta näyttää hyvältä ja siltä, että kesemmällä saadaan lisää lippuja myyntiin. En siis aivan vielä heittäisi kaikkea toivoa ja muuttaisi Vantaalle, arvioi Naamojen festivaalipäällikkö Foto Järvinen tapahtuman tiedotteessa.

Lue myös:

Onko tämä Suomen erikoisin rockfestivaali? Naamojen liput myytiin alle minuutissa, vaikka esiintyjistä ei ole mitään tietoa