Hammerfestin kunta piti keskiviikkona tiedotustilaisuuden pahaksi äityneestä koronaepidemiasta. Tartuntoja on nyt 211, kun pari päivää sitten tartuntoja oli 100.

Norjan yleisradion NRK:n https://www.nrk.no/tromsogfinnmark/se-pressekonferansen_-over-200-koronasmittet-i-hammerfest-kommune-1.15509237 mukaan suurin osa tähän mennessä tartunnan saaneista on 20–30 -vuotiaita.

Hammerfestin kunnanjohtajan Marianne Sievertsen Næssin mukaan sairaalaan on joutunut kolme koronapotilasta.

Hammerfestin tartunnat leviävät nyt vanhempiin 40–60 -vuotiaisiin, valtaosa tartunnoista tapahtuu nyt perheissä ja monet ovat rokottamattomia, kertoo kunnanjohtaja Næss NRK:n mukaan.

NRK:n mukaan myös neljä Hammerfestin sairaalan työntekijää on saanut tartunnan.

Hammerfestin tartuntaketju ehti levitä myös useisiin muihin Pohjois-Norjan kuntiin, niiden joukossa myös Suomen rajaa vasten olevat Karasjoki ja Etelä-Varanki. Molemmat Norjan kunnat kuuluvat rajayhteisöihin, joiden asukkaat ovat pääseet Suomen puolen rajakuntiin maanantaista lähtien.

Norjan Kansanterveyslaitoksen FHI:n asiantuntija arvioi Hammerfestin kunnan ripeiden ja mittavien altistuskaranteenien ja tehostettujen koronatestausten johtavan epidemian hiipumiseen lähipäivinä.