Koronarajoituksiin on tulossa erityisesti tapahtuma-alan kaipaamia höllennyksiä.

Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.) kertoi tiedotustilaisuudessa keskiviikkona, että yleisötilaisuuksien järjestämistä helpotetaan merkittävästi perus- ja kiihtymisvaiheessa olevilla alueilla.

Myös leviämisvaiheen alueille tulee helpotuksia.

Monia mietityttää esimerkiksi se, voiko kesällä matkailla kotimaassa tai ulkomailla. Selvitimme, mitä kaikkea tämänhetkisten tietojen mukaan kesällä voi tehdä.

1) Järjestetäänkö kesällä festareita?

Etenkin suurten festivaalien järjestäminen vie aikaa. Niinpä monet festarit ilmoittivat jo keväällä perumisista.

Niiden joukkoon kuuluvat muun muassa Ruisrock, Flow, Tuska, Provinssi ja Ilosaarirock. Peruttu on myös esimerkiksi Tangomarkkinat.

Vielä ei tiedetä, miten nyt löyhennetyt yleisötilaisuuksien rajoitukset vaikuttavat ulkotapahtumien järjestämiseen.

Kyseessä on kuitenkin hyvä uutinen ainakin pienempien, ketterämmin organisoitavien tapahtumien järjestäjille.

Urheiluväki on odottanut niin ikään kuumeisesti muutoksia yleisörajoituksiin.

Alta voit lukea, miten urheilussa reagoitiin uusiin linjauksiin:

2) Kannattaako suunnitella kesäksi ulkomaanmatkaa?

Sosiaali- ja terveysministeriön mukaan matkustamista on edelleen syytä välttää, sillä koronatilanne on huono useissa maissa.

– Välttäisin vielä matkustamista ulkomaille, kommentoi sosiaali- ja terveysministeriön kansliapäällikkö Kirsi Varhila Ylelle.

Myös THL:n mukaan matkustamista sekä kotimaassa että ulkomaille pitäisi rajoittaa vain välttämättömään. Matkustamista Brasiliaan, Etelä-Afrikkaan ja Intiaan ei suositella lainkaan muuntuneen koronaviruksen takia.

Virologian professori Olli Vapalahti Helsingin yliopistosta huomauttaa, että monissa maissa koronatilanne on pahempi kuin Suomessa. On myös maita, joissa tilanne on pahempi kuin koskaan.

Mitä enemmän matkustetaan, sitä suurempi vaara on sille, että ulkomailta tulleet kannat leviävät Suomeen, Vapalahti sanoo.

3) Entä voiko kotimaassa matkailla?

STM:n Kirsi Varhilan ja THL:n terveysturvallisuusosaston johtajan Mika Salmisen mukaan kotimaan matkailua voi suunnitella.

On kuitenkin tärkeää muistaa terveysturvallisuusohjeet sekä selvittää alueen suositukset ja rajoitukset.

4) Voiko järjestää ylioppilas- tai rippijuhlat, entä kesähäät?

Johtaja Pasi Pohjola sosiaali- ja terveysministeriöstä sanoi keskiviikkoillan tiedotustilaisuudessa, että yksityistilaisuuksien suositukset noudattelevat pitkälti yleisötilaisuuksien suosituksia.

Hän kuitenkin huomautti, että kunnissa on aiemmin tehty tiukempiakin linjauksia yksityistilaisuuksista, erityisesti leviämisalueilla.

– On parempi katsoa erityisesti, millä tavalla kaupungit ja kunnat suosituksia toteuttavat.

THL julkaisi alkuviikosta ohjeet kesän juhlatilaisuuksiin.

THL:n mukaan juhlien järjestelyissä on noudatettava alueellisten viranomaisten antamia kokoontumisrajoituksia.

Juhlissa on syytä noudattaa samoja periaatteita kuin muutenkin: muun muassa hyvää käsi- ja yskimishygieniaa, turvavälejä ja käyttää tarvittaessa kasvomaskia.

THL kehottaa miettimään, voisiko vieraiden tuloa porrastaa, jolloin juhlissa on samaan aikaan aikaan pieni joukko ihmisiä.

Alla olevalla videolla ministeri Kiuru kertoo yleisötilaisuuksien rajoitusten höllentämisestä.

5) Onko mahdollista istua aamuyöhön saakka ravintolan terassilla?

Ei ainakaan vielä, vaikka ravintolarajoituksia höllennettiinkin helatorstaina ympäri maata.

Ravintoloiden rajoitukset vaihtelevat alueittain epidemiatilanteen mukaan.

Esimerkiksi Uudellamaalla, Varsinais-Suomessa ja Keski-Pohjanmaalla ruokaravintoloissa anniskelu päättyy tällä hetkellä kello 19 ja ne saavat olla auki klo 20:een. Baarit ja pubit joutuvat sulkemaan ovensa kello 19 ja anniskelu päättyy kello 18.

Esimerkiksi Etelä-Savossa, Keski-Suomessa ja Satakunnassa anniskelu taas loppuu puoliltaöin ja ravintolat suljetaan yhdeltä yöllä.

Voit katsoa ajankohtaiset tiedot valtioneuvoston verkkosivuilta.

6) Millainen kesäsää taltuttaa viruksen parhaiten?

Virologian professori Olli Vapalahti sanoo, että kesän suotuisassa vaikutuksessa eli kuuluisassa kausivaihtelussa on kyse ennen kaikkea siitä, että ihmiset ovat enemmän pois kouluista ja työpaikoilta – ja ylipäänsä ulkona.

Säätila vaikuttaa siihen, missä ja miten ihmiset toisiaan tapaavat.

Itse säälläkin fysikaalisena ilmiönä on jonkinlainen osuus, mutta sen merkitystä ei kannata yliarvioida, hän sanoo.

– Jos katsoo vaikka Intiaa tai Brasiliaa, niin nähdään, että kyllä virus sielläkin pystyy leviämään.

Vapalahden mukaan periaate on kuitenkin se, että mitä kosteampi ja lämpimämpi sää on ja mitä enemmän on UV-säteilyä, sen parempi.

Lämpö ja UV-säteily inaktivoivat virusta, ja kuivassa ilmassa pisarat ovat pienempiä ja leijuvat ilmassa kauemmin. Ulkona myös ilma vaihtuu nopeasti.

The Journal of Infectious Diseases -lehdessä julkaistussa katsausartikkelissa arvioitiin, että virus tarttuu sisätiloissa 19 kertaa helpommin kuin ulkona.

7) Voivatko kaksi rokoteannosta saaneet elää vapaampaa elämää kuin yhden annoksen saaneet?

Väestötason kattavan suojan kehittyminen edellyttää, että suurin osa yli 16-vuotiaista on saanut myös toisen rokotteen.

Vasta noin 7,5 prosenttia suomalaisista on saanut toisen rokotteen.

– Yksikin rokote tarjoaa kohtuullista suojaa Suomessa tällä hetkellä valtaosan infektioista aiheuttavalta brittivariantilta. Paitsi että se suojaa vakavalta taudilta, se estää myös jonkin verran jatkotartuntoja. Suoja on kuitenkin kovin puutteellinen joitakin variantteja kohtaan, Vapalahti sanoo.

Hänen mukaansa kaksi annosta saanut voi viettää periaatteessa vapaampaa elämää, mutta minkä verran on vielä mahdollista esimerkiksi levittää infektiota eteenpäin, on hieman vielä epäselvää.

THL ja STM neuvovatkin myös yhden tai kaksi rokoteannosta saaneita vielä noudattamaan ohjeita ja suosituksia.

Varhila ja Salminen huomauttavat, että väestössä on virusta edelleen melko paljon, joten varsinkin leviämisvaiheen alueilla on vielä pidettävä erityistä huolta riittävistä torjuntatoimista.

Vaikka tilanne on Suomessa hyvä verrattuna moneen muuhun maahan, vaara ei ole vielä ohi.

– Niin kauan kuin suomalaisista on kovin pieni osuus saanut kaksi rokoteannosta, mahdollisuus on sille, että kun rajoitteita höllennetään, epidemia voi päästä yltymään, Vapalahti sanoo.

8) Joko on turvallista viettää aikaa isovanhempien kanssa?

– Jos ikäihminen on saanut kaksi rokotetta ja aikaa toisesta annoksesta on yli yksi viikko, kotioloissa voi varsin turvallisesti tavata muita samassa tilanteessa olevia. Julkisissa tiloissa varovaisempi ote on yhä paikallaan, Mika Salminen sanoo.

Hän lisää, että mikäli täysin rokotettu iäkäs henkilö haluaa tavata lapsiaan ja lapsenlapsiaan, suojan pitäisi olla varsin hyvä, ellei ikäihminen ole kovin heikko tai muuten sairas.

– Asiasta päättäminen on toki jokaisen oma asia.

9) Voiko joissain tilanteissa kesällä jo luopua maskista?

THL:n Mika Salmisen mukaan nykysuosituksiin tuskin tulee muutoksia.

– Maski on aika yksinkertainen tapa vähentää tartunnan riskejä, joten tämän kesän suositus todennäköisesti pysyy voimassa.

Myös Olli Vapalahti katsoo viruksen käyttäytymisen näkökulmasta, että on vielä liian aikaista luopua maskin käytöstä julkisilla paikoilla ja lähikontakteissa.

* Voit keskustella aiheesta torstaihin 27. kesäkuuta kello 23 saakka.