Yksityistilaisuuksien enintään 20 henkilön kokoontumissuositus jatkuu Pohjanmaalla 13. kesäkuuta saakka. Suositus koskee muun muassa aikuisten harrastustoimintaa. Pohjanmaan koronakoordinaatioryhmä päätti suosituksen jatkamisesta tiistaina.

Suositus on ennen kaikkea varotoimenpide, koska naapurimaakunnassa Keski-Pohjanmaalla tartuntatilanne on edelleen vakava.

Vaasan sairaanhoitopiirin koronatilanne on ollut jo pidempään rauhallinen. Viimeisen viikon uudet tartunnat ovat ilmenneet Pietarsaaren seudulla, jonne ne ovat levinneet alun perin Kokkolasta.

Pohjanmaan koronakoordinaatioryhmä onkin huolissaan ulkomailta tulleista tartunnoista ja erityisesti Intian virusmuunnoksesta.

Etätyö- ja maskisuositus kesäkuun loppuun

Ryhmä vahvisti tiistain kokouksessaan myös etätyösuosituksen ja nenä-suusuojaimen käytön suosituksen jatkon jo aiemmin päätettyyn 30. 6. saakka.

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirastolta odotetaan viikon sisällä uutta päätöstä yleisen kokoontumisen rajoituksista. Tällä hetkellä kokoontumisrajoitus on enintään 50 henkeä ja se on voimassa 1.6. saakka.

Vaasan sairaanhoitopiiri kertoi keskiviikkona kolmesta uudesta koronavirustartunnasta.