Raumalaiset eivät pääse nauttimaan aluehallintoviraston päätöksestä, jonka perusteella Satakunnan kokoontumisrajoitukset väljenevät mahdollistaen viidenkymmenen ihmisen yleisötilaisuudet.

Rauman terveysviranomaiset esittävät sosiaali- ja terveysvaliokunnalle avin päätöstä tiukempia kokoontumisrajoituksia. Valiokunta tekee ratkaisunsa jo tänään tiistaina.

Esityksen mukaan Rauman kaupungin alueella voisi järjestää kahden viikon ajan sisätiloissa yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia, joihin osallistuu enintään 20 henkilöä. Ulkotiloissa voisi kokoontua 50 ihmistä.

Koronatilanne pahentunut

Rauman tartuntataudeista vastaava lääkäri Irene Reinvall perustelee linjaa sillä, että Rauman koronatilanne on heikentynyt. Myös avi korosti tiistaisessa päätöksessään, että kunnat voivat päättää itse tiukemmista rajoituksista.

– Tartuntatautitilannetta on arvioitu yhdessä Satasairaalan kanssa. Tartuntamäärät ovat Raumalla pysyneet kohtuullisina, mutta tartuntojen heikko jäljitettävyys huolestuttaa. Riski tilanteen pahenemiselle on olemassa, Reinvall sanoo.

Rauman tilanne on heikentynyt erityisesti sen jälkeen, kun raumalaiset juhlivat Lukon jääkiekkomestaruutta noudattamatta turvavälejä ja suosituksia.

Viesti vaalikampanjoille

Rauman terveysviranomaiset toivovat asukkailta vastuullisuutta ja harkintaa tilaisuuksiin osallistumisessa. Kaupunki muistuttaa, että jos tilaisuutta markkinoidaan ennakkoon esimerkiksi sosiaalisessa mediassa, kyseessä on yleisötilaisuus.

– Vaalikampanjointi ei oikeuta poikkeamaan kokoontumisrajoituksista. Myös myymälässä järjestettävä tapahtuma voi täyttää yleisötilaisuuden kriteerit, Reinvall sanoo.

Yksityistilaisuuksien osalta on voimassa suositus enintään 20 ihmisen kokoontumisista.

Myös Eurassa koronatilanne on merkittävästi heikompi kuin muussa Satakunnassa.

Satakunnan viimeisimmät koronauutiset löydät täältä.

Kuuntele tästä uusimmat Ylen radiouutiset Satakunnasta.

Lue täältä uusimmat Yle Uutiset Satakunnasta.