Hallitus on hyväksymässä torstaina linjausta, joka keventäisi kokoontumisrajoituksia sekä tapahtumia koskevia rajoituksia isossa osassa Suomea.

Yleisötilaisuuksia, kuten festivaaleja ja urheilutapahtumia sekä muita julkisia tiloja avataan ensi viikolla laajasti koronaepidemian perustason ja kiihtymisvaiheen alueilla eli isossa osassa Suomea.

Perustason ja kiihtymisvaiheen alueilla ei asiakasmääriä enää rajoitettaisi ulko- eikä sisätiloissa käytännössä ollenkaan.

Rajoitusten höllääminen koskee näillä alueilla sekä ulkotapahtumia että sisätiloja, kuten viihde-, harrastus- ja koulutustiloja.

Jatkossa näillä alueilla yleisötilaisuuksien tai tapahtumien järjestäjien sekä muiden yksityisten ja julkisten tilojen tulee kuitenkin huolehtia riittävistä turvaväleistä ja hygieniasta.

Leviämisvaiheen alueilla eli tällä hetkellä Kanta-Hämeessä, Keski-Pohjanmaalla, Päijät-Hämeessä, Uudellamaalla ja Varsinais-Suomessa kokoontumiset olisivat sallittuja ulkona siinä tapauksessa, että osallistujat voidaan jakaa enintään 50 hengen lohkoihin.

Sisätiloissa voimaan jäävät nykyiset suositukset, eli sisätiloissa saa kunnasta riippuen oleilla korkeintaan 10–20, ja ulkona korkeintaan 50 ihmistä kerrallaan.

Suositusten on tarkoitus tulla voimaan kesäkuun alussa, mikäli ne hyväksytään torstaina valtioneuvoston istunnossa.

Leviämisvaiheen alueiden rajoitukset pattitilanteessa

Rajoitusten hölläämisessä on kyse hallituksen hybridistrategian päivittämisestä eli uusista suosituksista, joihin pohjautuen aluehallintoviranomaiset rajoituksensa tekevät.

Maanantaina saatua sopua hierottiin hallituksen sote-ministerien sekä erityisavustajien kesken kaiken kaikkiaan viisi päivää.

Perus- ja kiihtymisvaiheen alueiden rajoituksista ei eripuraa juuri ollut, mutta leviämisvaiheen osalta neuvotteluissa jäätiin pattitilanteeseen.

Eniten erimielisyyttä on ollut siitä, voidaanko leviämisvaiheen alueilla purkaa myös sisätilojen, kuten teatterien, elokuvateatterien tai oopperan asiakasmäärärajoituksia.

Isoin näkemysero on sosiaali- terveysministeriön virkamiesten ja ministeriön perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiurun (sd.) sekä muiden hallitusryhmien välillä.

Vasemmistoliitto esitti leviämisalueille kulttuuri- ja ravintola-alojen rajoituksien yhdenmukaistamista niin, että elokuvateattereihin tai oopperaan sovellettaisiin samoja asiakasmääriä ja prosenttiosuuksia kuin ravintoloihinkin eli katsomoon pääsisi omille istumapaikoilleen esimerkiksi 50 prosenttia tai 75 prosenttia maksimimäärästä.

Muista hallitusryhmistä ajatus asiakasmäärien suhteuttamisesta tilojen maksimääriin sai tukea, mutta esitys ei edennyt.

Nyt leviämisvaiheen sisätilarajoituksissa jäätiin hallituslähteiden mukaan pattitilanteeseen, ja teattereiden, elokuvien, näyttelyiden sekä muiden tapahtumien avaaminen jäi edelleen sosiaali- ja terveysministeriön valmisteltavaksi.

Vasemmistoliiton esityksestä sekä sote-ministerien näkemyseroista kirjoitti ensimmäisenä Helsingin Sanomat.

Turvaväli pysyy sisällä kahdessa metrissä

Koronaepidemia ja koronarajoitukset ovat rokottaneet tapahtuma-alaa pahasti. Tapahtuma-alalle keskeiset alueet ovat pitkälti samoja, joilla tartuntojakin on eniten, kuten pääkaupunkiseutu.

Kauppaa käytiin myös eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnasta tänään tiistaina valmistuneen tartuntatautilain yksityiskohdista, kuten turvavälien pienentämisestä kahdesta metristä metriin myös sisätiloissa.

Turvavälit ovat pienenemässä ulkotapahtumissa.

Lisämuutos olisi antanut pienille teattereille tai klubeille mahdollisuuden ottaa enemmän väkeä sisään pienemmillä turvaväleillä, jos yleisölle voidaan osoittaa omat istumapaikat sekä mahdollisesti myös maskivelvoite. Kovin pienissä paikoissa kahden metrin turvaväli täyttäisi koko tilan jo muutamalla ihmisellä.

Valiokunnan puheenjohtaja Markus Lohi (kesk.) on aikaisemmin kertonut STT:lle kannattavansa ajatusta. Ylen tietojen mukaan mahdollisuutta kannatetaan myös muissa hallitusryhmissä.

Valiokunta päätyi pitämään turvavälin sisätiloissa kahdessa metrissä, mutta kannatti niiden väljentämistä ulkona.

Lisää aiheesta: Kiuru höllentäisi koronarajoituksia: Matkustamaan pääsisi testi- tai rokotetodistuksella, tapahtumien järjestäminen pian mahdollista koko maassa