Pirkanmaan sairaanhoitopiiri muistuttaa mökkikauden alkaessa, että koronarokotus tulee ensisijaisesti käydä hakemassa kotikunnasta, ei mökkipaikkakunnalta. Ohje on sama, jonka Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on antanut koko Suomeen.
Sairaanhoitopiirin mukaan rokotusten järjestäminen on vaativa operaatio, joka voisi vaikeutua, jos rokotuksiin hakeudutaan muualla kuin kotikunnassa.
– Rokotukset jaellaan kuntiin niiden asukasmäärän ja ikärakenteen mukaisesti, eikä jakelussa voida huomioida mökkiläisten osuutta. Jos mökkiläiset hakeutuvat mökkipaikkakunnan rokotuksiin, rokotesuunnittelu vaikeutuu ja kuntien varsinaisten asukkaiden rokottaminen voi hidastua, sairaanhoitopiirin tiedotteessa sanotaan.
Rokotteiden annosväli edelleen 12 viikkoa
Suomessa käytössä olevien koronarokotteiden annosten väli on edelleen 12 viikkoa.
THL on muistuttanut sairaanhoitopiiriä siitä, että 12 viikon annosväli on erityisen tärkeä annettaessa lähetti-RNA-rokotteita eli Pfizer-Biontech ja Moderna-rokotteet, sillä rokotteiden riittävyyttä joudutaan jatkuvasti arvioimaan tarkoin.
Sairaanhoitopiirin mukaan lähetti-RNA-rokotteiden antoväliä ei voi lyhentää esimerkiksi ulkomaanmatkan takia, ellei kyse ole rokotuksen siirtämisestä vain muutamilla päivillä.
Pirkanmaalaisista rokotettu yli 33 prosenttia
Sairaanhoitopiiri muistuttaa pirkanmaalaisia myös siitä, että annetut rokotusajat ovat sitovia.
– Jotta kaikki saisivat mahdollisimman nopeasti rokotuksen, annetuista rokotusajoista on pidettävä kiinni. Rokotusajan voi perua ainoastaan pakottavasta syystä, kuten sairastumisen takia, sairaanhoitopiiri sanoo.
Pirkanmaan sairaanhoitopiirin alueella asuvista on 9. toukokuuta päivitetyn tilanteen mukaan rokotettu 33,2 prosenttia.
Tästä jutusta voit lukea tuoreimmat tiedot koronavirustilanteesta Pirkanmaalla.
Lisää Pirkanmaan uutisia Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.