Krokotiilirock-näytelmä siirtyy Lappeenrannan kesäteatterissa kesälle 2022.
Näytelmän tuottava Polartuotanto-yhtiö kertoo tiedotteessa, että siirtäminen oli lopulta ainut vaihtoehto koronavirustilanteen ja tapahtumarajoitusten epävarmuuden vuoksi.
Lappeenrannan kaupungin puolesta kesäteatteriesityksen siirtäminen on poikkeuksellisessa tilanteessa mahdollista. Jo hankitut teatteriliput voi joko palauttaa tai siirtää kesälle 2022.
Krokotiilirock piti alun perin nähdä Lappeenrannassa jo kesällä 2020, mutta näytelmä lykkääntyi koronarajoitusten vuoksi kesään 2021.
Imatralla Pokka pitää -kesäteatteriesityksen kohtalo on vielä auki. Teatterinjohtaja Timo Rissasen mukaan päätöksiä tehdään joko tällä viikolla tai ensi viikon alussa. Jos näytöskausi toteutuu, katsomopaikoista voidaan näillä näkymin ottaa käyttöön puolet.