Jyväskylässä koronarokotusten sähköinen ajanvaraus on takkuillut ajoittain. Viime maanantaina 50-54-vuotiaille auennut ajanvaraus toi ilmeisesti järjestelmään yhtä aikaa niin paljon väkeä, että vanhan potilastietojärjestelmän päälle rakennettuun varausjärjestelmään tuli viivettä, kertoo Jyväskylän, Hankasalmen ja Uuraisten koronarokotuksista vastaava ylilääkäri Johanna Tuukkanen.

Terveyspalveluissa on huomattu, että kun uuden ikäryhmän varausaika alkaa ensimmäisten tuntien aikana varauksensa tekee jopa 40 prosenttia ryhmästä. Nettivarauksen ensi tunnit ovat aina ruuhkaisimmat.

Tuukkanen ohjeistaa, että jos varausjärjestelmä junnaa pitkään, kannattaa siitä poistua ja palata uudelleen muutaman tunnin kuluttua. Alun jälkeen varausinto näyttää säännönmukaisesti hiipuvan.

Ajoittaisista ruuhkista huolimatta Tuukkanen pitää kuitenkin hyvänä, että rokotukset kiinnostavat runsaasti työikäisiäkin.

Nelikymppisten ajanvaraus aukeaa ensi viikolla

Tällä hetkellä Jyväskylässä, Hankasalmella ja Uuraisilla rokotusaikoja voivat varata kaikki yli 50-vuotiaat ja riskiryhmäläiset.

Jyten alueella 45-49-vuotiaille koronarokotusten ajanvaraus aukeaa ensi viikolla eli viikolla 20 ja sitä seuraavalla eli viikolla 21 pääsevät aikoja varaamaan 40-44-vuotiaat. Tällä viikolla ei avata uusille ikäryhmille ajanvarausta muun muassa siksi, että annettavana on runsaasti rokotteen kakkosannoksia.

Jyväskylän seudulla myös yksityiset työterveystoimijat ovat aloittaneet koronarokotukset. Työntekijän kannattaa varmistaa omalta työnantajaltaan, kattaako työterveyden sopimus myös koronarokotuksen. Julkisessa terveydenhuollossa rokotus on ilmainen.

Rajoituksia puretaan vähitellen

Tuukkanen muistuttaa, että koronarajoituksia ja -suosituksia on edelleen syytä noudattaa ja rajoitusten purussa voi edetä vain yhdessä rokotusten etenemisen kanssa

– Ei pandemia lopu ilman laumasuojaa. Sehän tässä huolestuttaa, että ihmisen muisti on niin lyhyt. Esimerkiksi viime kesänä Suomessakin koronatilanne näytti helpottavan, mutta syksyllä edessä olivat entistä kovemmat rajoitukset, kun epidemia roihahti. Vaikka ensirokotusten määrällä alkaa nyt olla hyvää vaikutusta, se ei vielä riitä. Ei auta, että naapuri rokottautuu, pitää ottaa rokote itsekin, sanoo Tuukkanen

Suomessa on tavoitteena vähintään 70 prosentin rokotuskattavuus, jonka katsotaan olevan riittävä laumasuojan kehittymiseksi.