Johtajalääkäri Timo Lukkarisen mukaan 65–69 vuotiaiden mahdollisuus valita rokotteensa hidastaa kuitenkin piikittämisen painottamista pahimmille tautialueille.
– Jos rokotteet saapuvat meille jatkossa ajallaan, niin alle 30-vuotiaille voidaan alkaa antaa ensimmäisiä rokoteannoksia kohtapuolin juhannuksen jälkeen, Lukkkarinen sanoo.
Helsingissä työskentelevän Tuija Kettusen, 23, ilme puhuu puolestaan, kun hän saa kuulla toimittajalta rokotusaikataulusta.
– Ihanaa! Vihdoinkin voi suunnata ulkomaille.
Kettunen kertoo, että korona-aika on tuntunut hänestä ja hänen hollantilaisesta poikaystävästään pieneltä ikuisuudelta. Kumppanin vanhemmat asuvat ulkomailla, eikä heitä ei ole voinut tavata yli vuoteen.
– Tuntuu kuin olisi saamassa elämän takaisin, Kettunen sanoo.
Kettusen mukaan ikävä on raastanut , vaikka hän on soitellut päivittäin ystävien ja läheisten kanssa.
Johtajalääkäri Timo Lukkarisen mukaan erilaisiin riskiryhmiin kuuluvistakin yli puolet on jo saanut ensimmäisen rokoteannoksensa.
– Loput riskiryhmiin kuuluvista saataneen rokotettua vielä ensi viikon aikana.
Lukkarisen mukaan 30–50-vuotiaat saavat ensimmäisen rokotteensa näillä näkymin touko–kesäkuussa.
– Rokotukset etenevän nyt olosuhteisiin nähden hienosti, Lukkarinen summaa.
Lukkarinen: Rokotekattavuus estänee tilanteen synkkenemisen syksyllä
Lukkarisen mukaan rokottaminen etenee tällä erää Helsingissä suunnitelmien mukaisesti, mutta 65–69-vuotiaiden mahdollisuus valita rokotteensa hidastaa kuitenkin rokotteiden alueellista painottamista pahimmille tautialueille, kuten Uudellemaalle.
– Yli 65 vuotiaat ovat pääasiassa saaneet ensimmäisen rokotteensa. Niistä harvoista, jotka eivät ole saaneet, osa ei ole halukas ottamaan Astra Zenecan rokotetta. Näin ollen meillä ei ole oikein enää rokotettavia tälle rokotteelle, Lukkarinen sanoo.
Hänen mukaansa suuremman viiveen aiheuttaa kuitenkin se, että Astra Zenecan rokotetta ei voida antaa alle 65-vuotiaille tehosteena eli toisena rokotteena.
Johtajalääkäri Timo Lukkarinen arvioi rokotekattavuuden olevan heinäkuun lopulla Suomessa niin korkea, että viime syksyn kaltaiselta uudelta korona-aallolta voidaan parhaassa tapauksessa välttyä.
– Jos tai kun ihmiset ovat ehtineet saada ensimmäisen rokoteannoksensa, niin ollaan varmasti pahimmalta suojassa. Paljon on kuitenkin kiinni siitä kelpaavatko rokotteet ja toisaalta miten rokotteet suojaavat mahdollisilta uusilta varianteilta
– Rokotteita pyritään kehittämään jatkuvasti, Lukkarinen sanoo.
Finanssialalla työskentelevälle Kettuselle etätyöt ovat olleet arkipäivää. Poikaystävä on opiskellut etänä. Joukkueurheilu on ollut poikaystävällä tauolla pitkään, kuten monilla muillakin.
– Normaaliin paluu niin työelämässä kuin harrastuksissa olisi kyllä aivan mahtavaa. Ja tosiaan appivanhempia on tosi kova ikävä, Kettunen naurahtaa.
Osa suomalaisista voi kuitenkin joutua ottamaan koronarokotteen uudelleen vuosittain.
– Tällä hetkellä käsitys on, että koronarokotteista voi tulla vuosittainen asia ainakin osalle ihmisistä. Vähän kuten influenssarokotteista, Lukkarinen sanoo.
Voit keskustella rokotuksista perjantaihin kello 23 asti.
Lue myös:
Vihdoinkin rokotuksia myös työikäisille pääkaupunkiseudulla, talkoisiin ehkä jo toukokuussa – Terveysjohtaja: "Usealla firmalla on halukkuutta rokottaa"