Riskiryhmä kakkoseen kuuluvien ryhmää on laajennettu. THL:n mukaan koronarokotukseen ovat oikeutettuja jo 16–17-vuotiaat. Vaikka he ovat alaikäisiä, he saavat koronarokotuksensa Soiten alueella samassa paikassa kuin aikuisetkin.

Soiten alueella koronarokotukset laajenevat myös siten, että helmikuusta lähtien tauolla olleita henkilökunnan koronarokotuksia jatketaan. Rokotuksen saavat ne henkilökuntaan kuuluvat, jotka työskentelevät toiminnan kannalta kriittisiksi luokitelluissa yksiköissä.

Aiemmin muun muassa Soiten toimitusjohtaja Minna Korkiakoski-Västi on ilmaissut huolensa siitä, että henkilökunnan sairastuminen saattaisi lamauttaa keskussairaalan kriittisiä toimintoja. Henkilökunnasta on koronarokottein suojattu karkeasti arvioiden noin puolet. Valtakunnallisen linjauksen mukaan koronarokotteet ohjattiin aiemmin ikäihmisille, väestön joukkorokotuksiin sekä riskiryhmien suojaamiseen.

AstraZenecan voi vaihtaa

THL on linjannut uudestaan myös kantansa erityyppisiin koronarokotteisiin. Aiemmin yli 65-vuotiaille on annettu pelkästään AstraZenecan rokotetta, mutta jatkossa myös muutakin.

Osa rokotettavista on vierastanut AstraZenecan rokotetta, koska sen on epäilty lisäävän tiettyjä veritulppia. Rokotteen antaminen oli tauolla selvitysten ajan.

Muutos vaikuttaa Soitessa niin, että toukokuun alusta lähtien yli 65–vuotiaat ensimmäistä rokotettaan hakevat rokotettavat voivat halutessaan saada AstraZenecan sijaan mRNA-rokotteen eli Pfizer-BioNtecin Comirnatyn tai Modernan rokotteen. Lähtökohtaisesti tarjotaan AstraZenecaa, mutta rokotevalinnan voi muuttaa aikaa varattaessa. Valinnasta voi kertoa puhelimessa sekä Omahoito-kannassa.

Kuitenkin 65-vuotta täyttäneet AstraZenecalla rokotetut saavat ensisijaisesti samaa rokotetta myös toisella kerralla.

Alle 65-vuotiaille toista rokotetta saaville annetaan sen sijaan mRNA-rokotetta eli Pfizer-BioNtecin Comirnatya tai Modernan rokotetta.

Soiten alueella rokotetaan parhaillaan 16–64-vuotiaita riskiryhmäläisiä sekä terveitä yli 60-vuotiaita.

Ajanvaraus rokotuksiin avautuu seuraavan kerran jälleen 27.4. tiistaina.

Lue myös: Uusimmat tiedot koronaviruksesta Keski-Pohjanmaalla: Sairaanhoidon tarve on jälleen kasvanut, maakunnassa ei ole todettu yhtään omikrontartuntaa